Kuva: Pixabay

Työllisyysalueiden muodostuminen edistyy - Pohjois-Pohjanmaalla kaksi aluetta voi jatkaa valmistelua ja yhdestä päättää valtioneuvosto

23.11.2023 09:19 - Ari Kettukangas

Pohjois-Pohjanmaan liiton mukaan julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuu siirtyy TE-toimistolta kuntien muodostamille työllisyysalueille 1.1.2025. Myös osa ELY-keskuksen palveluista siirtyy samalla työllisyysalueiden vastuulle.

Työllisyysalueiden muodostuminen edistyy. Pohjois-Pohjanmaalla kaksi aluetta voi jatkaa valmistelua ja yhdestä päättää valtioneuvosto. Pohjois-Pohjanmaan liiton mukaan julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuu siirtyy TE-toimistolta kuntien muodostamille työllisyysalueille 1.1.2025. Myös osa ELY-keskuksen palveluista siirtyy samalla työllisyysalueiden vastuulle. Kunnat ilmoittivat työ- ja elinkeinoministeriölle lokakuun loppuun mennessä ratkaisunsa työvoimapalveluiden järjestämiseksi. Pohjois-Pohjanmaalta TEM:lle ilmoitettiin kolme työllisyysaluetta. Suurin niistä on Oulu ja ympäristökuntien muodostama työllisyysalue, jossa järjestäjäkuntana toimii Oulun kaupunki. Kainuu-Koillismaa-työllisyysalueen järjestäjäkuntana toimii Kajaani ja siihen liittyvät Pohjois-Pohjanmaan alueelta Kuusamo ja Taivalkoski. Kolmas työllisyysalue on Oulun eteläisellä alueella ja siinä järjestäjäkuntana on Raahe. Esitetyt työllisyysalueet täyttävät 20 000 työvoimapohjan ja lain edellytykset maantieteellisesti yhtenäisestä, työmarkkinoiden ja työssäkäynnin kannalta toimivasta alueesta.

Lue myös: Oulun kaupungin verkkosivut uudistuivat

Kilpailut

Uusimmat