Kuva: Juuso Ritari
Metsähallitus luopumassa Syötteen luontokeskuksesta, Pyhä-Luoston luontokeskus Naavasta ja Yllästunturin luontokeskus Kellokkaasta
Metsähallituksen Luontopalvelut käy parhaillaan läpi koko rakennuskantaansa ja jatkaa aiemmin tänä vuonna käynnistettyä selvitystyötä luontokeskusrakennuksista luopumiseksi kolmessa kohteessa.
Metsähallituksen Luontopalvelut käy parhaillaan läpi koko rakennuskantaansa ja jatkaa aiemmin tänä vuonna käynnistettyä selvitystyötä luontokeskusrakennuksista luopumiseksi kolmessa kohteessa. Tulevaisuuden ratkaisuja etsitään nyt Syötteen luontokeskukselle, Pyhä-Luoston luontokeskus Naavalle ja Yllästunturin luontokeskus Kellokkaalle. Aiemmin tänä vuonna selvitykset käynnistyivät Hossan, Kilpisjärven, Seitsemisen, Teijon ja Liminganlahden luontokeskusrakennuksista luopumisesta. Näistä Liminganlahden rakennus on jo siirtynyt Limingan kunnan omistukseen, ja muiden osalta selvitystyö etenee. Myös muiden luontokeskusten tulevaisuudesta on käyty keskusteluja paikallisten toimijoiden kanssa. Kuusamossa Oulangan luontokeskuksen osalta on päätetty, että rakennus jää toistaiseksi Metsähallituksen omistukseen ja sille haetaan vuokralainen julkisella haulla.
Lue myös: Metsähallitus myymässä Suomussalmen Hossan luontokeskuksen