Uusimmat
Poliisi on esittänyt tänään Kainuun käräjäoikeudelle kolmatta henkilöä vangittavaksi todennäköisin syin epäiltynä Kajaanin Huuhkajanvaarassa viime kuun puolivälissä tapahtuneesta henkirikoksesta.
Pohjois-Pohjanmaa
eilen
Oulun poliisilaitoksen ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen Raahessa toissapäivänä järjestämässä jätekuljetusratsiassa tarkastettiin 35 ajoneuvoa, joista 12 oli jätekuljetuksia.
Pohjois-Pohjanmaa
eilen
Oulun keskustaan toteutettavan torihotellin rakennustyöt käynnistetään tämän kuun aikana.
Pohjois-Pohjanmaa
eilen
Pajala Yhtiöt Oy:n ja HVM Infra Oy:n yhteisyritys Pajala-HVM Housing Oy siirtää Pyhäjoelle Fennovoiman ydinvoimalatyömaalle alun perin rakennettuja rakennuksia Ylläkselle ja Saariselälle majoitukseksi kausityöntekijöille.
Pohjois-Pohjanmaa
eilen
Sinilevää on ollut tämän kuun alussa ajankohtaan nähden poikkeuksellisen paljon.
Pohjois-Pohjanmaa
eilen
Oulun ammattikorkeakoulu ja ammattikorkeakoulun opiskelijakunta palkitsivat eilisissä lukuvuoden avajaisissa mm. vuoden opiskelijan ja vuoden opettajan.
Pohjois-Pohjanmaa
eilen
Moottoripyöräilijä ja henkilöauton kuljettaja loukkaantuivat eilen illansuussa Paltamon Kivesjärvellä Ouluntien ja Keskitalontien risteyksessä sattuneessa kolarissa.
Pohjois-Pohjanmaa
eilen
Kuorma-auto törmäsi hirveen myöhään eilen nelostiellä Kärsämäellä.
Pohjois-Pohjanmaa
eilen
Moottoripyöräilijä suistui tieltä puoliltaöin Oulussa valtatiellä 20 Arkalan kohdalla väistettyään tiellä ollutta poroa.
Pohjois-Pohjanmaa
eilen
Rekka, linja-auto ja henkilöauto kolaroivat eilen iltapäivällä Kiuruvedentiellä Pyhäjärvellä.
Pohjois-Pohjanmaa
eilen
Pienten ja keskisuurten yritysten suhdanneodotukset ovat nousseet hieman viime keväästä.
Keski-Pohjanmaa
3 päivää sitten
Suomessa laskettiin tänä kesänä noin 31 910 merimetson pesää.
Pohjois-Pohjanmaa
3 päivää sitten