Kuva: Shutterstock

Kovia ylinopeuksia Oulun poliisilaitoksen alueella

14.09.2025 10:19 - Ari Kettukangas

Molemmat kuljettajat menettivät ajo-oikeutensa epäillyn törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen vuoksi. Molemmat olivat nuorehkoja miehiä.

Oulun poliisilaitos valvoi liikennettä lauantai-päivänä, jolloin kaksi kuljettajaa menetti ajokorttinsa tolkuttoman ylinopeuden vuoksi. Oulussa Pohjantiellä Linnanmaan kohdalla eräälle autolle mitattiin nopeudeksi 178 kilometriä tunnissa. Tapahtumapaikalla oli tietyön vuoksi nopeusrajoitus alennettu 80:iin, eli tutka näytti Nopeuden ylitystä oli 98 kilometriä tunnissa. Kuljettaja määrättiin saman tien väliaikaiseen ajokieltoon. Tapahtuma-aikaan oli vilkas liikenne. Ylivieskassa Kantatie 86:lla partio mittasi illalla kello 19 aikaan vastaan tulleelle moottoripyörälle ylinopeutta, jonka vuoksi pyörä yritettiin pysäyttää. Kuljettaja päätti kuitenkin ajaa pakoon. Lopulta Lentokentäntiellä pyöräilijä luopui pakenemisesta ja pysähtyi. Ajon aikana pakenija käytti enimmillään yli 200 tuntinopeutta, eli vauhtia oli tuplasti yli sallitun. Myös tämä kuljettaja menetti ajo-oikeutensa epäillyn törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen vuoksi. Molemmat kuljettajat olivat nuorehkoja miehiä.

Lue myös: Viidelle jätekuljetukselle rapsuja Raahessa

Kilpailut

Uusimmat

Error - Virhe: 0 - Radio Pooki

Pahoittelut (virhe 0)

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Käytä navigaatiota löytääksesi hakemasi sivun.