Uusimmat
Istahda pöytään Marjan ja viikoittaisten tähtivieraiden kanssa. Tällä viikolla kahavilla on Charles Plogman.
Marjan Kanssa Kahavilla
alle minuutti sitten
Pienten ja keskisuurten yritysten suhdanneodotukset ovat nousseet hieman viime keväästä.
Keski-Pohjanmaa
2 tuntia sitten
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira määrää Lapin hyvinvointialueen järjestämään Rovaniemen Muurolan asumispalveluyksiköiden palvelut turvallisissa ja toimintaan soveltuvissa tiloissa viimeistään vuoden loppuun mennessä.
Lappi
2 tuntia sitten
Suomessa laskettiin tänä kesänä noin 31 910 merimetson pesää.
Pohjois-Pohjanmaa
3 tuntia sitten
Ilmavoimat järjestää tämän kuun lopulla Protective Fence 25 -harjoituksen, johon osallistuu yhteensä noin 50 lentokonetta ja 1 200 sotilasta.
Pohjois-Pohjanmaa
3 tuntia sitten
Leipätiedotuksesta toiminnanjohtaja Kaisa Mensosta haastattelee Jussi Häkkilä.
Pookin Päivä
6 tuntia sitten
Metsäkiinteistöjen tarjonta on kasvanut ennätystasolle, mikä on kasvattanut myös ostajien valinnanvaraa.
Pohjois-Pohjanmaa
6 tuntia sitten
Kainuun hyvinvointialueella kiireettömän perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon hoitoon pääsy ei ole toteutunut kaikilta osin lainmukaisesti viime vuonna.
Pohjois-Pohjanmaa
6 tuntia sitten
Oulaisten Minä-Sinä-parisuhdeillat ja Piipsjärven kyläyhdistys on palkittu Pohjois-Pohjanmaan lapsiperheiden hyvinvoinnin edistämisestä KOHDE-hankkeen kilpailussa.
Pohjois-Pohjanmaa
6 tuntia sitten
Poliisi otti kiinni kaksi rattijuoppoa viime yönä Oulussa ja Ylivieskassa.
Pohjois-Pohjanmaa
6 tuntia sitten
Istahda pöytään Marjan ja viikoittaisten tähtivieraiden kanssa. Tällä viikolla kahavilla on Charles Plogman.
Marjan Kanssa Kahavilla
23 tuntia sitten
Marja vieraili Oulun torinrannassa HotRock-Aitassa tutustumassa kuumakiviravintolan toimintaan. Jututettavana on yrittäjistä Harri Keinänen.
Pookin Iltapäivä
eilen