Sivuvirroilla, kuten kuorella, sahanpurulla, oksilla ja neulasilla, on paljon hyödyntämätöntä potentiaalia. Nykyään moni sivuvirta päätyy suoraan energiantuotantoon poltettavaksi, minkä pitäisi olla viimesijainen vaihtoehto.
Pohjois-Pohjanmaa
noin kuukausi sitten
Pohjois-Pohjanmaan maakuntavaltuusto hyväksyi tämänpäiväisessä kokouksessaan maakuntaliiton toiminta- ja taloussuunnitelman ja talousarvion.
Pohjois-Pohjanmaa
2 kuukautta sitten
Iissä on huomioitu erityisesti henkisen hyvinvoinnin ja osallisuuden sisällyttäminen kunnan toimintaa ohjaaviin strategisiin suunnitelmiin sekä konkreettiseen hyvinvointityöhön.
Pohjois-Pohjanmaa
3 kuukautta sitten
Alkuperäisen tavoitteen mukaan vaihemaakuntakaava oli tarkoitus viedä maakuntavaltuuston hyväksymiskäsittelyyn joulukuussa. Julkiseen ehdotukseen annettiin kuitenkin paljon palautetta, yhteensä 130 kappaletta, minkä takia muodostui tarve täsmentää kaava-aineistoa.
Pohjois-Pohjanmaa
3 kuukautta sitten
Sähkökuorma-auton energiatehokasta ajotapaa erilaisissa olosuhteissa ja soveltuvuutta CE-liikenneopetukseen kehitetään Ammattiopisto Luovin ja Oulun ammattikorkeakoulun uudessa yhteishankkeessa. Samalla tutkitaan myös traktorin sähköavustinjärjestelmän toimivuutta ja hyötyjä tavallisissa käyttötilanteissa. Hankkeessa on mukana myös kuljetusalan yrityksiä.
Pohjois-Pohjanmaa
4 kuukautta sitten
Kuuden vierailun sarja alkaa huomenna Nivalan alueelta, jolloin maakuntajohtaja Jussi Rämet vierailee Nivalassa yhdessä Oulun kaupungin vt. kaupunginjohtajan Ari Alatossavan kanssa.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Pohjois-Pohjanmaan liiton mukaan julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuu siirtyy TE-toimistolta kuntien muodostamille työllisyysalueille 1.1.2025. Myös osa ELY-keskuksen palveluista siirtyy samalla työllisyysalueiden vastuulle.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Istutuksilla tuetaan jokeen leimautuneiden lohikalakantojen syntymistä.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Pohjois-Pohjanmaan maakunnan toimijoille suunnattu JTF-rahoitus on tarkoitettu alueen elinkeinoelämän kehittämiseen ja vihreän siirtymän haittavaikutusten minimoimiseen.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Jussi Rämettä haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Pohjois-Pohjanmaan liiton mukaan Väyläviraston investointiohjelma ei toteuta Liikenne12 -suunnitelman mukaisia tavoitteita saavutettavuuden, kestävyyden ja tehokkuuden ja ilmastonmuutoksen osalta pohjoisessa Suomessa.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Pohjois-Pohjanmaan liitto on käynnistänyt Pohjois-Pohjanmaan TE2024 -hankkeen, joka tarjoaa maakunnan kunnille tietoa uudistuksen vaikutuksista ja skenaariomalleista.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Pohjois-Pohjanmaan liiton viime vuoden tulos oli 213 026,84 euroa alijäämäinen.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Pohjois-Pohjanmaan liitto on pettynyt Väyläviraston esitykseen väyläverkon investointiohjelmaksi vuosille 2023-2030.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Pohjois-Pohjanmaan liitto on päättänyt rahoittaa kymmentä hanketta Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen -määrärahasta.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 3 vuotta sitten
Oulun kaupunki ja Pohjois-Pohjanmaan liitto: Oulun lentoasema ja satama osaksi Euroopan laajuista TEN-T-verkkoa
Pohjois-Pohjanmaa
yli 3 vuotta sitten