Kuva: Fotolia

Terrafame käynnistää yt-neuvottelut

11.01.2022 08:16 - Jussi Häkkilä

Terrafame kertoi eilen aloittaneensa säästöohjelman, jonka tavoitteena on yhteensä kymmenen miljoonan euron vuotuiset säästöt.

Terrafame kertoi eilen aloittaneensa säästöohjelman, jonka tavoitteena on yhteensä kymmenen miljoonan euron vuotuiset säästöt. Osana säästöohjelmaa yhtiö aloittaa tuotannollisin ja taloudellisin syin yt-neuvottelut muiden paitsi akkukemikaalitehtaan henkilöstön kanssa. Neuvottelut koskevat yhteensä noin 680 työntekijää. Yhtiön alustavan arvion mukaan työvoiman vähennystarve olisi yhteensä enintään 75 henkilötyövuotta. Neuvottelut alkavat ensi maanantaina ja niiden arvioidaan kestävän vähintään ensi kuun lopulle. Akkukemikaalitehtaan tuotannon ylösajoa jatketaan. Yhtiön akkukemikaalitehdashanke ja akkukemikaaliliiketoiminnan käynnistyminen ovat viivästyneet alkuperäisestä suunnitelmasta mm. koronaepidemian takia.

Lue myös: Oulun kauppakamarin Kainuun kauppakamariosaston Vuoden Teko -palkinto Terrafamelle, kunniakirja Kajaanin ammattikorkeakoululle

Kilpailut

Uusimmat