Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala on perustanut varautumisryhmän energiatilanteeseen vastaamiseksi.
Pohjois-Pohjanmaa
12 kuukautta sitten
Lehto Group aloittaa yt-neuvottelut, joiden tavoitteena on saavuttaa noin 80:a henkilötyövuotta vastaavat säästöt.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Tavoitteena on vähentää energiankulutusta kohteissa, joissa se on toiminnallisesti mahdollista. Oulun kaupunki ottaa myös vastaan kaupunkilaisten ideoita, missä julkisissa kohteissa kaupunki voisi energiaa säästää
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Terrafame kertoi eilen aloittaneensa säästöohjelman, jonka tavoitteena on yhteensä kymmenen miljoonan euron vuotuiset säästöt.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Asiantuntija Päivi Suur-Uskia Motiva ry:stä haastattelee Jussi Häkkilä.
Pookin Päivä
yli 2 vuotta sitten
Poliisi aloittaa yt-neuvottelut, koska tänään julkistetussa valtion talousarvioesityksessä poliisille myönnetty määräraha laskee, ja tulevienkin vuosien rahoituskehys on laskeva.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Oulun Raksila-pilotin viestinnän asiantuntija Pirkko Vääräniemeä haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Oulun seurakunnissa on tehty vuoteen 2026 uluttuva talouden tasapainottamissuunnitelma jäsenmäärän ja kirkollisverotulojen laskun sekä koronan vaikutusten takia.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Kemin kaupunginhallitus hyväksyi eilisessä kokouksessaan talouden tasapainottamisohjelman.
Lappi
yli 3 vuotta sitten
Muhoksen kunnan kouluissa ja päiväkodeissa on tämän vuoden alusta otettu käyttöön niin sanottu 50/50-menetelmä.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 3 vuotta sitten
Motivan asiantuntija Päivi Suur-Uskia haastattelee Jussi Häkkilä
Pookin Päivä
yli 4 vuotta sitten
Viestintäpäällikkö Leila Timosta Motivasta haastattelee Jussi Häkkilä.
Pookin Päivä
yli 5 vuotta sitten
Marjan jututettavana Pookin iltapäivässä oli Energiansäästöviikkoa koordinoivasta Motivasta kampanjapäällikkö Elina Ovaskainen.
Pookin Iltapäivä
yli 6 vuotta sitten
Oulun Energia ja Calefa ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka myötä aletaan toteuttaa teollisuudelle energian uusiokäyttöratkaisuja.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 6 vuotta sitten