Oulun kauppakamarin Kainuun kauppakamariosaston Vuoden Teko -palkinto Terrafamelle, kunniakirja Kajaanin ammattikorkeakoululle

27.10.2021 17:00 - Jussi Häkkilä

Terrafamen toimitusjohtaja Joni Lukkaroista haastattelee Jussi Häkkilä.

Oulun kauppakamarin Kainuun kauppakamariosasto on myöntänyt Vuoden Teko -palkinnon akkukemikaaleja valmistavalle sotkamolaiselle Terrafame Oy:lle. Valintaperusteina olivat mm. merkittävä positiivinen vaikutus alueen talouteen, työllistävä vaikutus sekä vastuullinen toiminta Kainuun talousalueen elinvoiman ja vetovoimaisuuden lisäämiseksi.
Terrafamen akkukemikaalitehtaan tuotantoa päästiin aloittamaan kesällä ja tuotannon ylösajo jatkuu ensi kesään asti. Yhtiö tulee jättämään talven aikana ympäristölupahakemuksen Kolmisopen esiintymän hyödyntämiseksi.
Samassa yhteydessä jaettiin kolmannen kerran Maine Teko -kunniakirja, jonka sai Kajaanin ammattikorkeakoulu. Valintaperusteissa korostui Kajaanin ammattikorkeakoulun merkittävä rooli uusien kainuulaisten osaajien kasvattajana ja kouluttajana.

Lue myös: Terrafame Oy:n akkukemikaalitehtaalle ympäristölupa

Kilpailut

Uusimmat