Kuva: Arkkitehtitoimisto Kontukoski Oy

Oulun elämysareenahankkeesta kaksi tarjousta

19.08.2025 13:15 - Jussi Häkkilä

Oulun kaupunki on saanut kaksi tarjousta elämysareenan ja sitä ympäröivän alueen toteuttamiseksi.

Oulun kaupunki on saanut kaksi tarjousta elämysareenan ja sitä ympäröivän alueen toteuttamiseksi. Tarjouksen jättivät YIT sekä SRV:n ja Trevianin muodostama yritysryhmittymä. Areenan on tarkoitus valmistua Oulun asemanseudulle noin viiden vuoden kuluessa. Kaupunki aloittaa seuraavaksi arviointiprosessin, jossa katsotaan, miten tarjoukset vastaavat hankkeelle asetettuihin tavoitteisiin. Tarjouskilpailun voittaja on tarkoitus valita ensi kuun loppuun mennessä.
Konsertteja, konferensseja sekä urheilu- ja muita tapahtumia palveleva areena on tarkoitus rakentaa asemanseudulle alueelle, joka ulottuu nykyisen linja-autoasemarakennuksen pohjoispuolelta marketkortteliin. Molemmissa tarjouksissa areenan kapasiteetti on urheilukäytössä hieman yli 8000 katsojaa ja konserteissa noin 10 000.
Oulun valtuusto päätti vuoden 2023 kesäkuussa, että kaupunki sitoutuu tulevan elämysareenan omistajaksi maksimissaan 50:n miljoonan euron summalla ja korkeintaan 49,9:n prosentin omistusosuudella. Hankkeeseen haetaan kumppania toteuttamaan areenan suunnittelu ja rakentaminen sekä sitoutumaan areenan omistamiseen ja hallinnointiin vähintään 50,1:n prosentin osuudella. Vastineena sitoumuksesta kilpailun voittaja saa käyttöönsä areenan ympäriltä tontteja muuta kehittämistä ja rakentamista varten. Areenan ympärille voisi rakentua esimerkiksi hotelli, toimistotilaa ja muita kaupallisia tiloja.

Lue myös: Oulun elämysareena tarjousvaiheeseen

Kilpailut

Uusimmat

Error - Virhe: 0 - Radio Pooki

Pahoittelut (virhe 0)

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Käytä navigaatiota löytääksesi hakemasi sivun.