Vuoden positiivisin oululainen-palkinto myönnetään tänä vuonna jo 13. kerran.
Hotelli Iso-Syöte sai eilen Oulun kauppakamarin Vetovoima-palkinnon.
Oulun Nuorkauppakamarin järjestämän Oulun seudun kansainvälisin työnantaja 2024-kilpailun voitti Radisson Blu Hotel Oulu.
Oulun kauppakamari on palkinnut Ravelast Oy:n vuoden kouluttautujana.
Oulun kauppakamari jakoi syyskokouksessaan ensimmäistä kertaa Esan pokaalin, jolla palkitaan vuoden aktiivisin uusi jäsen.
Ilkka Pulkkinen on valitttu vuoden positiivisimmaksi oululaiseksi.
Oululaisen Oppivat Education Oy:n Tekoäly oppimisen tukena -oppimisalusta on voittanut Suomen Nuorkauppakamarit ry:n järjestämän Tuottava Idea- innovaatiokilpailun Start up -sarjan.
Oulun Tervaporvarien Nuorkauppakamarin jakama Vuoden positiivisin oululainen palkinto myönnetään henkilölle, joka tuo oululaisuutta esille positiiviseen sävyyn, osoittaa sanat teoiksi, ja auttaa myös muita onnistumaan.
Oulun kauppakamarin Kainuun kauppakamariosaston Vuoden Teko -palkinnon on saanut Kuhmo Oy tunnustuksena investoinneista Kainuun tulevaisuuden hyväksi.
Kaksi voittajaideaa on nyt selvillä ja ne ovat lasten tiede- ja taidekerholaisten projekti: lasten toteuttamat nettisivut sekä kukkajakelu ikääntyneille -tempaus. Kilpailuohjeissa kerrottiin, että kilpailun raati valitsee enintään kolme voittavaa ideaa ja kunkin voittaneen idean keksijä saa käyttöönsä 1000 euroa ideansa toteuttamiseen. Koska voittajiksi valittiin tänä vuonna vain kaksi ideaa, molemmat saavat 1500 euroa.
Kilpailuraati valitsee enintään kolme voittavaa ideaa. Kunkin voittaneen idean keksijä saa käyttöönsä 1000 euroa ideansa toteuttamiseen. Summa tulee käyttää ainoastaan ideasta syntyviin kustannuksiin, eikä siitä voi maksaa palkkaa tai muuta korvausta ideaa toteuttavalle taholle.
Oulun kauppakamarin Vetovoima-palkinnon saa tänä vuonna Nokia.
Nuorkauppakamari sekä yrittäjien paikallisyhdistykset Siikajoelta, Raahesta, Pyhäjoelta ja Vihannista valitsivat viikonloppuna alueen vuoden yrittäjät. Kuvassa Sara Kiviniitty Ekokampaamo Tauosta Raahesta.
Oululainen Oikiat Design Oy:n Vaatelaastari on voittanut Keskuskauppakamarin ja The Planet Companyn järjestämän tämänvuotisen Vastuullisuusteko-kilpailun.
Oulun kauppakamarin toimitusjohtaja Jari Tuovista haastattelee Jussi Häkkilä.
Kontiotuote Oy:n toimitusjohtaja Mika Rytkyä haastattelee Jussi Häkkilä.