Kuva: Fotolia

Oulun talousneuvola jatkaa vuoden loppuun saakka

28.04.2021 14:08 - Ari Kettukangas

Oulun kaupunki kannustaa jatkossakin ihmisiä hakemaan apua jo varhaisessa vaiheessa, jos oma taloudellinen tilanne huolestuttaa. Oli huoli voi suuri tai pieni, kuntalaisia kehoitetaan ottamaan yhteys matalalla kynnyksellä. Apua saa nimettömänä ja ilman ajanvarausta.

Oulun talousneuvola jatkaa vuoden loppuun saakka. Oulun kaupunki on antanut talousneuvontaa vuoden alusta lähtien. Alkuvuoden toiminut talousneuvolan toiminta on osoittanut, että neuvonnalle on ollut käyttöä ja tarvetta toiminnan jatkumiselle on ollut. Jatkosta on sovittu mukana olevien toimijoiden, Oulun kaupungin, Business Oulun ja Kelan yhteisellä päätöksellä. Saadun kokemuksen ja asiakkailta saadun välittömän palautteen perustella, taloudellisella ohjauksella ja neuvonnalla on saatu ihmisten tilanteisiin apua. Palvelua käyttäneiden asiat ovat olleet moninaisia ja juuri palvelua vastaavia.
Oulun kaupunki kannustaa jatkossakin ihmisiä hakemaan apua jo varhaisessa vaiheessa, jos oma taloudellinen tilanne huolestuttaa. Oli huoli voi suuri tai pieni, kuntalaisia kehoitetaan  ottamaan yhteys matalalla kynnyksellä. Palveluissa voidaan yhdessä miettiä ratkaisua tukalaan tilanteeseen. Apua saa nimettömänä ja ilman ajanvarausta.

Lue myös: Oulu siirtyi jälleen epidemian kiihtymisvaiheeseen

Kilpailut

Uusimmat