Kuva: Shutterstock
Oulu siirtyi jälleen epidemian kiihtymisvaiheeseen
Epidemiatilanne koronan suhteen Oulussa on heikentynyt. Alueellinen koordinaatioryhmä linjasi eilen kokouksessaan, että epidemian suhteen ollaan Oulussa siirrytty kiihtymisvaiheeseen. Muu Pohjois-Pohjanmaan alue jatkaa epidemian perustasolla.
Kaupungin johtoryhmä kokoontui tänään 28.4. linjaamaan koronarajoituksia ja suosituksia Oulun kaupungissa. Johtoryhmä linjaa, että koronarajoitukset ja suositukset pysyvät nykyisellään 9.5. saakka. Johtoryhmä suosittelee, että hyvinvointilautakunta tekee asiasta päätöksen kokouksessaan tänään 28.4. Jatkosta linjataan ensi keskiviikkona 5.5.
Suomessa on todettu 244 uutta koronatartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Pohjois-Suomessa koronaa on todettu Kempele +1, Oulu +10, Raahe +2, Tornio +2 ja Rovaniemi +1