Kuva: Jussi Häkkilä

Kunnallisveroprosentti nousee 39:ssä ja laskee neljässä kunnassa

19.11.2020 09:30 - Jussi Häkkilä

Kunnallisveroprosentti nousee ensi vuonna 39:ssä kunnassa ja laskee neljässä.

Kunnallisveroprosentti nousee Suomen Kuntaliiton mukaan ensi vuonna 39:ssä kunnassa ja laskee neljässä. Korottajia on vähemmän kuin tänä vuonna. Valtaosa korottajista oli pieniä kuntia, mutta korottajakuntien joukossa oli myös suuria kaupunkeja, kuten Oulu ja Pori.
Valtaosa kunnista pystyy erittäin vaikeissa olosuhteissa pitämään verot ensi vuonna ennallaan. Ennallaan tuloveroprosentin pitää kaikkiaan 266 kuntaa. Keskimääräinen kunnallisvero nousee 20,02:een prosenttiin. Maltillinen veronkorotustahti näkyy myös siinä, että Kainuussa, Keski-Pohjanmaalla, Kymenlaaksossa ja Lapin maakunnassa ei ole ensi vuonna yhtään veronkorotusta. Merkittävimmät tuloveronkorotukset kohdistuvat Pohjois-Pohjanmaalle, Satakuntaan ja Ahvenanmaalle. Kitee, Outokumpu, Sulkava ja Taivassalo ovat päättäneet laskea veroprosenttiaan. Manner-Suomen korkein kunnallisveroprosentti on Halsualla, 23,5. Alhaisin veroprosentti on Kauniaisissa, 17. Yhteensä 29:ssä kunnassa kiinteistövero nousee. Yleistä kiinteistöveroa nostaa 24 ja laskee kolme kuntaa. Vakituisen ja muun kuin vakituisen asumisen kiinteistöveroprosentti nousee 24:ssä kunnassa.

Lue myös: Raahe korottamassa hieman kunnallisveroja

Kilpailut

Uusimmat