Oulun yliopiston hallitus hyväksyi eilisessä kokouksessaan kiinteistöstrategian.
Pohjois-Pohjanmaa
6 päivää sitten
Uudisrakennus tuo Limingan koulukotiin lisää paikkoja, kun sen myötä avataan kaksi uutta nelipaikkaista asuinyksikköä nykyisten neljän yksikön lisäksi. Rakennus pitää sisällään myös kuntosalin ja liikuntasalin, oppimisympäristön, hallinnon työtilat, tapaamis- ja koulutustilat sekä ruokailu- ja keittiötilat. Työ valmistuu elokuussa ja se otetaan käyttöön syyskuussa.
Pohjois-Pohjanmaa
27 päivää sitten
Kiinteistöllä sijaitsee 30 rakennusta, joista merkittävimpiä ovat hallinto- ja keskusrakennus, vankiselliosastot I ja II, navettarakennus, lampola, korjaamo- ja puuteollisuushalli sekä autotallirakennus. Myytävän alueen pelloilla on viljelty heinää ja viljaa.
Pohjois-Pohjanmaa
27 päivää sitten
Koulutuskuntayhtymä OSAO on myynyt Oulussa Metsäkouluntie 4:ssä tarpeettomaksi jääneet koulukiinteistöt Sangis Oy:lle.
Pohjois-Pohjanmaa
2 kuukautta sitten
Uudisrakennus on tarkoitus ottaa käyttöön elokuussa 2028. Koulu on toiminut osittain väistötiloissa syksystä 2024.
Pohjois-Pohjanmaa
3 kuukautta sitten
Senaatti-kiinteistöt on käynnistänyt tarjouskilpailun Oulun Myllytullissa sijaitsevasta historiallisesta vankilakiinteistöstä.
Pohjois-Pohjanmaa
4 kuukautta sitten
Ensimmäisen valtakunnallisen jouluikkunakilpailun on voittanut Kiinteistötoimisto Jutta Kaksonen LKV:n jouluikkuna Porvoossa.
Lappi
6 kuukautta sitten
Senaatti-kiinteistöt käynnistää Pelson vankilan myynnin keväällä 2025, uuden Vaalan vankilan valmistuttua.
Pohjois-Pohjanmaa
6 kuukautta sitten
Suomen Kiinteistönvälittäjät palkitsi perjantaina Helsingissä vuoden tulokkaana Suvi Hannulan Ylivieskasta.
Pohjois-Pohjanmaa
7 kuukautta sitten
Viisikerroksiseen asuinkerrostaloon tulee yhteensä 45 vuokra-asuntoa.
Pohjois-Pohjanmaa
7 kuukautta sitten
Oulun kaupunginvaltuusto päätti eilisessä kokouksessaan nostaa tuloveroprosentin ensi vuodeksi 8,1:een.
Pohjois-Pohjanmaa
7 kuukautta sitten
Attendo ja Plus Hoivakiinteistöt Oy rakentavat kolme uutta hoivakotia Lohjalle, Kokkolaan ja Lappeenrantaan.
Keski-Pohjanmaa
9 kuukautta sitten
TA-Yhtiöihin kuuluva Kiinteistö Oy Oulun Tarve rakennuttaa uusia vuokra-asuntoja Oulun Korvenkylään.
Pohjois-Pohjanmaa
9 kuukautta sitten
Viisikerroksiseen kerrostaloon tulee yhteensä 43 asuntoa.
Pohjois-Pohjanmaa
10 kuukautta sitten
Haapajärven Puistokadulla liikekiinteistön kellaritilan lattialle tulvi lauantaina sadevettä reilun sadan neliömetrin alueelle.
Pohjois-Pohjanmaa
10 kuukautta sitten
Senaatti-kiinteistöjen rakennuttamisryhmän päällikkö Harri Karjulaa haastattelee Jussi Häkkilä.
Pookin Päivä
noin vuosi sitten