Kuva: Jussi Häkkilä

Rapsuja ylinopeuksista ja virheellisistä henkilökuljetuksista maastoliikennevalvonnassa Levillä ja Ylläksellä

01.03.2022 11:11 - Jussi Häkkilä

Lapin poliisilaitoksen maastoliikennevalvonnassa viime viikon lopulla Levin ja Ylläksen alueilla ei tavattu yhtään rattijuoppoa.

Lapin poliisilaitoksen maastoliikennevalvonnassa viime viikon lopulla Levin ja Ylläksen alueilla ei tavattu yhtään rattijuoppoa. Puhalluskokeita tehtiin koko valvontajakson aikana lähes 400. Annetut rangaistukset liittyivät ylinopeuksiin ja virheellisiin henkilökuljetuksiin. Useissa tapauksissa yhden hengen kelkassa oli mukana ylimääräinen matkustaja, yleensä pieni lapsi, joka matkusti kuljettajan etupuolella ohjaustangon ja kuljettajan välissä. Tällainen kuljetustapa on poliisin mukaan mahdollisessa törmäystilanteessa erittäin vaarallinen lapselle. 
Rovaniemellä Ounasjoen jäällä poliisi pysäytti kaksi noin kymmenvuotiasta lasta ajelemassa rekisteröimättömillä lasten moottorikelkoilla. Tästä kirjoitettiin lasten isälle sakko moottorikelkkojen luovuttamisesta alle 15-vuotiaiden kuljetettavaksi. Muutama kelkkailija ajoi myös luvattomasti kevyenliikenteen väylällä tai tiellä. Valvonnan aikana tavattiin myös pari kuljettajaa, jotka olivat ajokiellossa aikaisempien rikkomusten vuoksi.  

Lue myös: Laiton moottorikelkka-ajelu on poikinut valvontapyyntöjä poliisille Pohjanmaalla

Kilpailut

Uusimmat