Poliisin ja rajavartioston alkuviikolla järjestämässä maastoliikennevalvonnassa Kittilän Levillä ei löytynyt yhtään rattijuoppoa.
Lapin poliisin partiot puhalluttivat hiihtolomaliikenteen valvonnassa 342 kuljettajaa Levin ja Ylläksen alueella.
Oulun poliisilaitos ja Keskusrikospoliisi ovat yhteistyössä muiden poliisilaitosten kanssa selvittäneet ulkomailta johdettua huumausaineiden maahantuontia ja levitystä Oulun seudulle ja muualle Suomeen.
Poliisi sai tiedon mielenilmauksesta eilen sähköpostilla ja sen perusteella mielenilmaus on Elokapinan järjestämä.
Juho Korhosen suunnitelma Levi South Blue on voittanut Metsähallituksen ja Oulun yliopiston arkkitehtuurin yksikön järjestämän ideakilpailun, jonka tavoitteena oli löytää Levin etelärinteelle maisemallisesti, liikenteellisesti ja toiminnallisesti kestäviä ja oivaltavia ratkaisuja.
Tapahtuma-aluepäällikkö Jari Leviäkangas kertoo tulevasta juhlaviikosta kuin myös muista tulevaisuuden tapahtumista koko Oulun alueella.
Metsähallitus ja Oulun yliopiston arkkitehtuurin yksikkö järjestävät opiskelijoille ideakilpailun, jolla haetaan omaleimaisia Lapin luonnon ja kestävän matkailun huomioivia ideoita Levin Etelärinteen alueen jatkosuunnittelun, kaavoituksen ja toteutuksen pohjalle.
Tulipalon seurauksena talon huoneistojen asukkaat evakuoitiin eikä palosta aiheutunut henkilövahinkoja.
Levin Matkailu Oy:n markkinointijohtaja Maija Palosaari oli juttusilla Pookin iltapäivässä.
Palvelualojen ammattiliitto katkaisi tänään työehtosopimusneuvottelut Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRan kanssa.
Rukakeskuksen paikallisjohtaja Matti Parviaista haastattelee Jussi Häkkilä.
Lapin poliisi on huolestunut lasten ja nuorten sosiaaliseen mediaan levittämistä väkivaltaa sisältävistä videotallenteista.
Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL on valinnut vuoden opeopiskelijaksi Heli Lounilan, joka on valmistumassa tanssinopettajaksi Oulun ammattikorkeakoulusta.
1970-luvulla syntynyt nainen kaatui ja menehtyi tänään puoliltapäivin laskettelurinteessä Kittilän Levillä.
Lapin poliisilaitoksen maastoliikennevalvonnassa viime viikon lopulla Levin ja Ylläksen alueilla ei tavattu yhtään rattijuoppoa.
Istahda pöytään Marjan ja viikottaisten tähtivieraiden kanssa. Tällä viikolla kahavilla on Jorma Kalevi.