Kuva: Pixabay

Oulun kauppakamarin Kainuun kauppakamariosaston Vuoden Teko-palkinto Kuhmo Oy:lle ja Maineteko -kunniakirja Risto Hämäläiselle

24.10.2023 18:00 - Jussi Häkkilä

Oulun kauppakamarin Kainuun kauppakamariosaston Vuoden Teko -palkinnon on saanut Kuhmo Oy tunnustuksena investoinneista Kainuun tulevaisuuden hyväksi.

Oulun kauppakamarin Kainuun kauppakamariosaston Vuoden Teko -palkinnon on saanut Kuhmo Oy tunnustuksena investoinneista Kainuun tulevaisuuden hyväksi. Palkitsemisperustelujen mukaan erityisesti 50:n miljoonan euron investointi uuteen sahalinjaan on merkittävä. Lisäksi yhtiön käyttämä raaka-aine on peräisin Kainuun metsistä.

Kainuun kauppakamariosasto myönsi tänään lisäksi Vuoden maineteko -kunniakirjan Kajaanin kaupungin kehitysjohtaja Risto Hämäläiselle. Perusteluissa todetaan, että hän on osoittanut perikainuulaista sitkeyttä vaikuttaessaan alueellisen saavutettavuuden säilymiseen. Lennot Kainuuseen on nyt turvattu kevääseen 2026 saakka valtion ostoliikenteenä.

Lue myös: Oulun kauppakamarin Vetovoima-palkinto Nokialle, kunniakirja ChocoSomnialle

Kilpailut

Uusimmat