Kuva: Jussi Häkkilä

17 miljoonaa euroa lasten ja nuorten harrastustoimintaan

04.05.2023 11:00 - Jussi Häkkilä

Aluehallintovirastot ovat myöntäneet yhteensä 17 miljoonaa euroa lasten ja nuorten harrastustoimintaan 252:lle hakijalle.

Aluehallintovirastot ovat myöntäneet yhteensä 17 miljoonaa euroa lasten ja nuorten harrastustoimintaan 252:lle hakijalle. Avustuksilla järjestetään ensi lukuvuonna noin 11 000 kerhoa yli 2 000:ssa koulussa. Avustusta saaneeseen toimintaan osallistuu lähes 450 000 lasta tai nuorta.
Lapin aluehallintovirasto myönsi 665 222 euroa 20:lle hakijalle, ja Pohjois-Suomen aluehallintovirasto 2 236 666 euroa 29:lle hakijalle.

Kokkola järjestää uudella avustuksella enemmän kerhoja ja ottaa käyttöön harrastusreseptin, jonka avulla pyritään löytämään harrastusta tarvitsevat lapset ja nuoret. Harrastustoiminnan laatuun panostetaan laatimalla ohjaajille opas sekä keräämällä lapsilta ja nuorilta säännöllistä palautetta.

Kuusamon ja Pudasjärven hankkeet tekevät yhteistyötä peliharrastusten järjestämisessä. Kaupungit ovat sopineet keskenään, että Pudasjärven yläkoulun oppilaat saavat osallistua Kuusamon etänä järjestämään pelikerhoon ja vastaavasti Kuusamon alakoulun oppilaat saavat osallistua Pudasjärven järjestämiin pelikerhoihin.

Lue myös: Aluehallintovirastoilta lähes 1,9 miljoonaa kirjastojen alueelliseen ja paikalliseen kehittämiseen

Kilpailut

Uusimmat