Kuva: Pixabay

Metsähallitus supistaa sesonkiajan metsästyksen ja kalastuksen valvontaa kohonneiden kustannusten takia

16.03.2023 08:22 - Jussi Häkkilä

Metsähallitus joutuu supistamaan tänä vuonna sesonkiajan metsästyksen ja kalastuksen valvontaa kohonneiden kustannusten takia.

Metsähallitus joutuu supistamaan tänä vuonna sesonkiajan metsästyksen ja kalastuksen valvontaa kohonneiden kustannusten takia.
Metsähallitus palkkaa vuosittain lisätyövoimaa valvontaan kesän ja syksyn ajaksi. Tänä vuonna pohjoiseen pystytään kuitenkin palkkaamaan vain kolme valvojaa aiemman kahdeksan sijaan. Palkattavat kolme kausivalvojaa työskentelevät Pohjois-Suomessa kuuden kuukauden ajan. He keskittyvät työssään valtion alueiden valvontaan.
Vakituisten erätarkastajien määrä pysyy ennallaan eli 11:ssä. Myös susivalvontaan ja Saimaan valvontaan hankerahoilla palkatut erätarkastajat jatkavat työtään normaalisti.
Lupatuloista saatu rahoitus on pysynyt ennallaan, mutta yleiset kustannukset ja erityisesti erilaiset järjestelmäkustannukset ovat nousseet tai tulleet odotettua kalliimmiksi.

Lue myös: Metsähallitus: Suomenkin tuntureilla lumivyöryjä

Kilpailut

Uusimmat