Kuva: Jussi Häkkilä

Lämmin sää lisännyt sinilevän määrää merellä ja sisävesillä

12.08.2022 08:27 - Jussi Häkkilä

Sinilevätilanne on huonontunut aiempiin viikkoihin verrattuna lämpimän sään seurauksena.

Sinilevätilanne on huonontunut aiempiin viikkoihin verrattuna lämpimän sään seurauksena. Sisävesillä sinileväkukintoja on nyt havaittu keskimääräistä enemmän, vaikka järvien pintalämpötilat ovat ajankohdalle tyypillisiä. Myös merialueilla on havaittu paikoittain laajojakin sinileväkukintoja. Pitkään jatkuva lämmin ja tyyni sää on omiaan lisäämään sinileväkukintojen määrää.
Viime päivien lämmin sää on lisännyt sinilevien määrää järvillä, ja tällä hetkellä sinileväkukintoja esiintyy enemmän kuin yleensä tähän aikaan vuodesta. Järvien sinileväkukinnat ovat lisääntyneet erityisesti Etelä-Pohjanmaan, Pohjois-Savon, Pirkanmaan ja Hämeen alueilla sekä Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla.
Erittäin runsaita sinileväkukintoja ei tällä viikolla ole havaittu valtakunnallisen sinileväseurannan sisävesihavaintopaikoilla. Runsaasti sinilevää oli 22:lla ja hieman sinilevää 42:lla havaintopaikalla. Pohjois-Pohjanmaalla sinilevää havaittiin tällä viikola vähän vain Kuusamon Oivanginjärvessä. Lapissa sinilevää ei seurantapaikoilla tällä viikolla havaittu.
Järvien pintalämpötila on tällä hetkellä Etelä- ja Keski-Suomessa 17-20 astetta ja Pohjois-Suomessa pääosin 14-17 astetta.

Merialueilla sinilevän pintakukintoja on havaittu enemmän kuin viime viikolla. Myös rannikolla sinilevähavaintojen määrä on elokuun alun pitkäaikaista keskiarvoa suurempi.
Suurimmassa osassa havainnoista on kuitenkin kyse vähäisistä sinilevämääristä. Erittäin runsaasti sinilevää on havaittu vain yhdellä havaintopaikalla Rauman edustalla, ja runsaasti sinilevää esiintyi seitsemällä paikalla Suomenlahden ja Saaristomeren rannikoilla. Hieman sinilevää on havaittu paikoin Suomenlahden, Saaristomeren ja Selkämeren rannikkoalueilla.
Suomenlahden avomerialueella levälauttoja on havaittavissa Suursaaresta länteen, ja runsaimmat esiintymät sijoittuvat Porkkalasta aina Ahvenanmaan eteläpuolelle saakka.
Meriveden pintalämpötila on Perämerellä 16-17, Selkämerellä 15-18, Saaristomerellä 18-19, ja Suomenlahdella 18-20 astetta.

Lue myös: SYKE: Sinilevätilanne järvillä ja merellä rauhallinen

Kilpailut

Uusimmat