Kuva: Pixabay

Koulujen alku lähestyy

03.08.2022 08:47 - Jussi Häkkilä

Tämän lukuvuoden koulutyö käynnistyy lähes kaikissa peruskouluissa ensi viikolla, yleisimmin ensi keskiviikkona, kuten esimerkiksi Oulussa, Rovaniemellä ja Kokkolassa.

Tämän lukuvuoden koulutyö käynnistyy lähes kaikissa peruskouluissa ensi viikolla, yleisimmin ensi keskiviikkona, kuten esimerkiksi Oulussa, Rovaniemellä ja Kokkolassa. Kouluvuosi päättyy ensi vuonna lauantaina kolmas kesäkuuta.
Ammatilliset oppilaitokset, lukiot ja aikuislukiot saattavat käynnistää lukukautensa peruskoulujen aikataulusta poiketen ja myös niiden loma-ajat saattavat poiketa peruskoulujen vastaavista.

Opetushallituksen mukaan peruskoulun aloittaa nyt noin 57 000 ekaluokkalaista. Lukioissa ja ammatilliseen perustutkintoon johtavassa koulutuksessa aloittaa yhteensä noin 71 000 uutta opiskelijaa. 

Lue myös: Hoivatilat osti Pohjois-Ritaharjun koulun Oulun kaupungilta

Kilpailut

Uusimmat