Museovirasto on jakanut tänä ja ensi vuonna järjestettävien taidenäyttelyiden taiteilijapalkkioihin 385 500 euroa.
Pohjois-Pohjanmaa
12 päivää sitten
Poliisi sai tänään tiedon uhkauksesta, joka kohdistui käynnissä olevaan oikeudenkäyntiin Kokkolassa
Keski-Pohjanmaa
16 päivää sitten
Finnair jatkaa valtion tukemaa ostoliikennettä Helsingin ja Kajaanin, Kokkolan, Kemin, Jyväskylän ja Joensuun välillä jatkokaudella vuoden 2028 helmikuun loppuun saakka.
Pohjois-Pohjanmaa
17 päivää sitten
Hallituksen raha-asiainvaliokunta puolsi eilen yhteensä 49,5:n miljoonan euron investointitukea kolmelle uuden energiateknologian hankkeelle, jotka koskevat uusiutuvan metanolin, nesteytetyn biometaanin ja bioetanolin tuotantoinvestointeja.
Keski-Pohjanmaa
noin kuukausi sitten
Rajavartiolaitoksen Länsi-Suomen Merivartiosto järjestää tänään ympäristövahingon torjuntaharjoituksen Kokkolan edustalla merialueella.
Keski-Pohjanmaa
noin kuukausi sitten
Poliisi selvittää tapahtumien kulkua ja tapausta tutkitaan vaaran aiheuttamisena ja ampuma-aserikoksena.
Keski-Pohjanmaa
noin kuukausi sitten
Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti alkuviikosta rahoittaa kokonaan kuuden maakuntakentän ja Helsingin välisiä lentoyhteyksiä helmikuun 2028 loppuun saakka.
Pohjois-Pohjanmaa
noin kuukausi sitten
Museovirasto on myöntänyt avustuksia ammatillisesti hoidettujen museoiden innovatiivisille hankkeille yhteensä 430 000 euroa.
Keski-Pohjanmaa
noin kuukausi sitten
Poliisi otti kiinni alkuviikosta kaksi henkilöä Kokkolan keskustassa epäiltynä tapon yrityksestä.
Keski-Pohjanmaa
2 kuukautta sitten
Kokkolan kaupunki edellyttää, että Finavian valtakunnallinen lentoasemaverkosto on säilytettävä nykyisellään ja hallituksen puoliväliriihessä on turvattava Kokkola-Pietarsaari-Helsinki -reitin ostoliikenteen jatkuminen nykyisen rahoituskauden jälkeen.
Keski-Pohjanmaa
3 kuukautta sitten
Metsähallituksen Luontopalvelut suunnittelee Tankarin saarella hallinnoimiensa rakennusten myyntiä Kokkolan kaupungille.
Keski-Pohjanmaa
3 kuukautta sitten
Pohjanmaan poliisilaitos järjestää yhdistysten ampuma-asekouluttajien koulutusta ensi kuun lopulla Vaasan, Seinäjoen ja Kokkolan poliisiasemilla.
Keski-Pohjanmaa
3 kuukautta sitten
Keski-ikäinen mies ampui keskiviikkoiltana Kokkolassa keskustan tuntumassa olevalla omakotitalo-alueella kadulla keski-ikäistä naista.
Keski-Pohjanmaa
3 kuukautta sitten
Pohjanmaan käräjäoikeus on vanginnut tekijän todennäköisin syin epäiltynä tapon yrityksestä. Poliisi jatkaa tapauksen esitutkintaa.
Keski-Pohjanmaa
4 kuukautta sitten
Poliisi on saanut valmiiksi Toholammin maastosta viime lokakuussa löytyneen vainajan tapaukseen liittyvän tutkinnan.
Keski-Pohjanmaa
4 kuukautta sitten
Poliisi kiittää yleisöä saamistaan vihjeistä.
Keski-Pohjanmaa
4 kuukautta sitten