Sanna Salmela on Terveydentekijä 2021

18.11.2021 17:23 - Marja Ollakka

Pohjois-Pohjanmaan sote-uudistushankkeessa projektipäällikkönä toimivaa Sanna Salmelaa haastattelee Jussi Häkkilä.

Pohjois-Pohjanmaan sote-uudistushankkeessa projektipäällikkönä toimiva Sanna Salmela on valittu vuoden valtakunnalliseksi terveydentekijäksi. Vuosittaisen stipendin myönsi Akavan sairaanhoitajat ja Taja ry.

Akavan sairaanhoitajat ja Taja ry:n Terveydentekijä-palkinto myönnetään henkilölle, joka on positiivisesti ylpeä ammatistaan ja innostunut työstään. Terveydentekijä toimii vastuullisesti ja kollegiaalisesti sekä suhtautuu myönteisesti uudistamiseen että kehittämiseen.

Tajan mukaan Sanna Salmela on ollut kehittämässä läpimurron tehnyttä Pohjois-Pohjanmaan ihmislähtöistä hyvinvointikäsitettä ja siihen liittyviä työvälineitä. Hän on joukkuepelaaja, joka ottaa kaikkien mielipiteet huomioon ja on taitava luomaan ympärilleen innostuneen ilmapiirin.

Liiton hallitus perusteli valintaansa muun muassa sillä, että Salmela on osoittanut työssään kannustavaa johtajuutta ihmislähtöisen hyvinvointiyhteistyön eteenpäinviemiseksi ja auttanut tuomaan monialaista hyvinvoinnin sekä terveyden edistämistyötä näkyväksi.

Sanna Salmela on terveystieteiden tohtori ja fysioterapeutti. Hän työskentelee hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen osahankkeen projektipäällikkönä Pohjois-Pohjanmaan sote-uudistuksen valmisteluhankkeessa (POPsote) sekä erikoissuunnittelijana Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin perusterveydenhuollon yksikössä. Hänen asiantuntijuusalueitaan ovat hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kunnissa, tulevalla hyvinvointialueella ja maakuntayhteisössä.

Sanna Salmela palkittiin virtuaalisesti Tajan syyswebinaarissa 18.11.2021.

Lue myös: Nivalan kaupungin ruokapalveluiden ruokalistauudistus Pohjois-Pohjanmaan tämän vuoden ravitsemusterveysteko

Kilpailut

Uusimmat