Kuva: Mari Korpua

Oulun poliisi selvittänyt mittavan petosvyyhdin

26.04.2021 14:51 - Jussi Häkkilä

Oulun poliisilaitos on tutkinut lokakuusta 2019 alkaen tapahtunutta mittavaa huijaus- ja petosvyyhtiä, joka liittyy Postin OmaPosti -palveluun sekä oululaisen taksiyrityksen applikaatioon.

Oulun poliisilaitos on tutkinut lokakuusta 2019 alkaen tapahtunutta mittavaa huijaus- ja petosvyyhtiä, joka liittyy Postin OmaPosti -palveluun sekä oululaisen taksiyrityksen applikaatioon.
Viime vuoden alkupuolella tekijät onnistuivat tunkeutumaan OmaPosti -tilien laskunmaksupalveluun ja luomaan tekaistuja laskuja. Niitä luotiin myös epäiltyjen omilta tileiltä. Lisäksi kyseisessä sovelluksessa onnistuttiin nostamaan luottoja erään rahoitusyhtiön kautta. Tekaistuja laskuja onnistuttiin laatimaan yhteensä 66 ja 60 niistä onnistuttiin maksamaan kolmansille henkilöille kuuluvilla maksukorteilla. Saadut varat ohjattiin epäiltyjen pankkitileille. 
Samaan tutkintakokonaisuuteen on liittynyt myös toinen tutkintahaara, joka liittyy oululaisen taksiyrityksen applikaatioon. Epäillyt onnistuivat hankkimaan internetin kautta toisille kuuluvia pankkikorttitietoja. Näitä tietoja syötettiin kyseisen yrityksen sovellukseen ja näin suoritettiin 78 taksimatkaa.
Asianomistajia on lukuisia ja poliisin esitutkinnassa selvittämät on tavoitettu. Esitutkinnan aikana on ollut vangittuna kaksi oululaista miestä. Heidän lisäkseen on kuultu epäillyn asemassa myös muutamia muita. Kahta pääepäiltyä epäillään törkeästä tietomurrosta, tietosuojarikoksesta ja yhteensä 46:sta petosrikoksesta. Toisen kokonaisuuden osalta epäiltyjä petosrikoksia on myös lukuisia. Edellä mainittujen lisäksi toista vangittuna ollutta epäillään myös huumausainerikoksesta. 
Tutkintakokonaisuudessa asianomistajille aiheutettu taloudellinen vahinko on ollut noin 30 000 euroa. Koko tutkintakokonaisuus on siirtymässä lähiaikoina syyteharkintaan. 

Lue myös: Oululaisen miehen petossarja syyteharkintaan

Kilpailut

Uusimmat