Kuva: Fotolia

Suomeen poikkeusolot -kolmen viikon koronasulku voimaan ensi maanantaina

01.03.2021 13:38 - Jussi Häkkilä

Valtioneuvosto on todennut yhdessä tasavallan presidentin kanssa Suomen olevan poikkeusoloissa koronavirustilanteen vuoksi.

Valtioneuvosto on todennut yhdessä tasavallan presidentin kanssa Suomen olevan poikkeusoloissa koronavirustilanteen vuoksi. Valmiuslaissa tarkoitetut poikkeusolot tulevat voimaan heti.
Suomessa tautitapausten määrä ja ilmaantuvuus ovat kohonneet viime kuun alun jälkeen erittäin nopeasti. Tässä vaiheessa ei ole kuitenkaan välitöntä tarvetta valmiuslain perusoikeuksia rajoittavien toimivaltuuksien käyttöönotolle, mutta niiden käyttötarve riippuu epidemian kehityksestä lähiaikana.
Poikkeusolot toteava valtioneuvoston päätös on voimassa toistaiseksi, kunnes se kumotaan.
Lisäksi valtioneuvosto antoi eduskunnalle hallituksen esityksen majoitus- ja ravitsemistoiminnasta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta. Siinä esitetään, että ravintolat ja muut ravitsemisalan yritykset suljettaisiin asiakkailta väliaikaisesti kolmeksi viikoksi. Lain on tarkoitus tulla voimaan ensi viikon maanantaina.

Ruoan ulosmyynti asiakkaille olisi sallittua. Sulku koskisi ravitsemisalan yrityksiä alueilla, joissa epidemia on leviämis- ja kiihtymisvaiheessa. Poikkeuksena olisivat henkilöstö- ja muut ravintolat, jotka eivät ole avoinna yleisölle. Alueista säädetään erikseen valtioneuvoston asetuksella.

Lue myös: Koronatartuntojen määrä kaksinkertaistui Oulussa edelliseen viikkoon verrattuna

Uusimmat