Kuva: Jussi Häkkilä

Pohjois-Suomen ESR-hankkeilla tukea korona-ajan haasteisiin Kainuuseen, Lappiin ja Pohjois-Pohjanmaalle

02.02.2021 14:43 - Ari Kettukangas

Vuoden aikana rahoitettujen hankkeiden koulutuksiin ja muihin kehittämistoimiin Pohjois-Suomessa tavoitellaan noin 27 000 osallistujaa. Osallistujista noin 6700 on työtöntä ja noin 2100 työelämän ulkopuolella olevaa henkilöä. Rahoitettujen hankkeiden osallistujiksi tavoitellaan merkittävää määrää yrityksiä, Pohjois-Pohjanmaalle 2236, Lappiin 1520, Kainuuseen 103 ja ylimaakunnallisiin hankkeisiin 382 yritystä. Pohjois-Suomeen on myös rahoitettu yhteensä 22 EAKR -ympäristöpainotteista kehittämishanketta vuoden aikana.

ELY-keskus on rahoittanut viime vuoden aikana Pohjois-Suomeen yhteensä 155 Euroopan sosiaalirahaston ja 22 Euroopan aluekehitysrahaston kehittämishanketta. Rahoituksesta kohdentuu 23,8 miljoonaa euroa Pohjois-Pohjanmaalle, 19 miljoonaa Lappiin ja 4,8 miljoonaa Kainuuseen. Osa näistä rahoitetuista hankkeista kohdentuu usean maakunnan alueelle. ESR-hankkeilla suunnataan vertaistukea ja etäpalveluita korona-arkeen. ESR-rahoitusta on suunnattu monipuolisesti koulutukseen, työllisyyteen ja heikoimmassa asemassa olevien henkilöiden osallisuutta ja kuntoutumista tukevien toimintamuotojen kehittämiseen. Palvelujen saatavuutta parannetaan kehittämällä etäpalveluja ja hyödyntämällä digitalisaatiota, esimerkiksi vertaistukiryhmiä tai kuntouttavaa toimintaa voidaan toteuttaa etäyhteyksillä.

Vuoden aikana rahoitettujen hankkeiden koulutuksiin ja muihin kehittämistoimiin Pohjois-Suomessa tavoitellaan noin 27 000 osallistujaa.  Osallistujista noin 6700 on työtöntä ja noin 2100 työelämän ulkopuolella olevaa henkilöä. Rahoitettujen hankkeiden osallistujiksi tavoitellaan merkittävää määrää yrityksiä, Pohjois-Pohjanmaalle 2236, Lappiin 1520, Kainuuseen 103 ja ylimaakunnallisiin hankkeisiin 382 yritystä. Yrityksiin kohdistuvissa hankkeissa toteutetaan erityisesti muutoskyvykkyyden, tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kehittämistä.

Pohjois-Suomeen on myös rahoitettu yhteensä 22 EAKR -ympäristöpainotteista kehittämishanketta vuoden aikana.  Hankkeista kohdentuu Kainuuseen 7, Lappiin 6 ja Pohjois-Pohjanmaalle 4 . Lisäksi on rahoitettu 5 ylimaakunnallista hanketta. Hankkeissa painottuu ilmastonmuutos ja sen hillintään liittyvät kiertotaloutta ja uusiutuvan energian käyttöä edistävät teemat. Myös luonnontuotealaan sekä metsiin ja metsätalouden ympäristövaikutuksiin liittyvä TKI-toiminta oli keskeistä. Ylimaakunnallisista hankkeista laajimpana ja merkittävimpänä käynnistyi koko Oulujoen vesistöalueen kattava vesistövisiohanke. Sen tavoitteena on yhteensovittaa vesienhoidon, vesivoiman, kalatalouden, alueiden käytön ja elinkeinoelämän tavoitteita muuttuvissa ilmasto-olosuhteissa sekä laatia niitä tukeva konkreettinen toimintasuunnitelma ja toimintamalli suunnitelman toteutuksen seurantaan.

Lue myös: Korona-avustuksia kulttuurialan yhteisöille lähes 8,8 miljoonaa euroa

Kilpailut

Uusimmat