Kuva: Jussi Häkkilä
Kempele yt-neuvotteluihin heikentyneen talouden takia
Kempeleen resurssivaliokunta esittää ensi viikon maanantaina kokoontuvalle kunnanhallitukselle, että kunnassa aloitetaan yt-neuvottelut heikentyneen talouden takia.
Kempeleen resurssivaliokunta esittää ensi viikon maanantaina kokoontuvalle kunnanhallitukselle, että kunnassa aloitetaan yt-neuvottelut heikentyneen talouden takia. Lisäksi käyttötaloutta pyritään parantamaan karsimalla vuotuisia menoja ja investointeja. Viime vuoden tilinpäätöksen käyttötalous oli 1,5 miljoonaa alijäämäinen ja samaan aikaan investoinnit olivat korkeat. 1,8 miljoonaa euroa. Heikon käyttötalouden ja korkeiden investointien myötä kunnan velkaantuneisuus on kasvanut voimakkaasti ja kasvun arvioidaan jatkuvan siitäkin huolimatta, että tälle vuodelle tehtiin merkittävä kunnallisveron korotus 7,9:stä 8,9:ään prosenttiin. Viime vuoden tilinpäätöksessä kunnan laina- ja vuokravastuita oli noin 7100 euroa asukasta kohti, mikä on keskimääräistä selvästi korkeampi muuhun kuntakenttään nähden. Taloutta heikentävät erityisesti kuntien valtionosuuksien leikkaukset, heikon taloustilanteen vaikutukset verotuloihin, työehtoneuvotteluissa sovitut palkankorotukset sekä korkotason nousu.
Lue myös: Selvitys: Kempeleessä, Kärsämäellä ja Taivalkoskella lasten ja nuorten kokemus hyvinvoinnista paras