Kuva: Mari Korpua

Linja-autovuorojen keskeytykset jatkuvat Pohjois-Pohjanmaalla

27.03.2020 10:47 - Jussi Häkkilä

Koronavirustilanteen kiristymisen vuoksi linja-autoliikenteen poikkeukset jatkuvat Pohjois-Pohjanmaalla.

Koronavirustilanteen kiristymisen vuoksi linja-autoliikenteen poikkeukset jatkuvat Pohjois-Pohjanmaalla. Jo aiemmin osa ELY-keskuksen järjestämistä koulupäivisin ajettavista linja-autovuoroista on jäänyt ajamatta. Ensi maanantaista alkaen jää matkustajamäärien vähenemisen vuoksi ajamatta myös muuta ELY-keskuksen järjestämää linja-autoliikennettä, kuten työmatka-, asiointi- ja liityntäyhteyksiä.
Tällä hetkellä linja-autoliikenteessä on runsaasti poikkeuksia kautta maan. Joukkoliikenteen käyttäjien tuleekin varautua aikataulumuutoksiin, vuorojen peruuntumisiin ja liikenteen ajoittaiseen keskeytymiseen. Matkustajamäärien vähentyessä ja tilanteen pitkittyessä tulee lisäksi varautua siihen, että ajamatta jäävien vuorojen määrä lisääntyy edelleen.
Joukkoliikennettä käytettäessä on syytä pitää erityistä huolta hygieniasta. Käteistä rahaa korvaavien lipputuotteiden käyttämistä suositellaan silloin, kun korvaavia lipputuotteita on käytössä.

Lue myös: Käteisen käyttö Oulun busseissa päättyy ensi maanantaina koronan takia

Kilpailut

Uusimmat