Kuva: Pixabay

Oulun ammattikorkeakoulun kirjasto yhdistetään Oulun yliopiston kirjastoon

31.01.2020 08:47 - Jussi Häkkilä

Oulun yliopiston ja Oulun ammattikorkeakoulun sisäisten palvelujen yhdistäminen tuo merkittäviä muutoksia myös Oulun korkeakoulukirjastoihin, kun Oulun ammattikorkeakoulun kirjasto yhdistetään Oulun yliopiston kirjastoon huomisesta alkaen.

Oulun yliopiston ja Oulun ammattikorkeakoulun sisäisten palvelujen yhdistäminen tuo merkittäviä muutoksia myös Oulun korkeakoulukirjastoihin, kun Oulun ammattikorkeakoulun kirjasto yhdistetään Oulun yliopiston kirjastoon huomisesta alkaen. Oulun ammattikorkeakoulun kirjaston henkilökunta siirtyy Oulun yliopiston palvelukseen. Osa kirjaston työntekijöistä työskentelee jatkossakin sosiaali- ja terveysalan kirjastossa sekä Oulaisten oppimiskeskuksessa, joissa toiminnot jatkuvat Oulun yliopiston kirjaston nimen alla. Ammattikorkeakoulun Teuvo Pakkalan kadun kirjasto ja Kotkantien kirjasto sen sijaan yhdistetään kevään ja kesän aikana Oulun yliopiston tiedekirjasto Pegasukseen, jonne myös siirtyy henkilökuntaa ammattikorkeakoulun kirjastosta.
Päätöksen taustalla on Oulun ammattikorkeakoulun muutto Linnanmaan kampukselle sekä yliopiston tulo Oulun ammattikorkeakoulu Oy:n enemmistöomistajaksi. Pääosa ammattikorkeakoulun opetuksesta ja toiminnoista muuttaa Linnanmaalle tämän vuoden elokuuhun mennessä.

Lue myös: Oulun ammattikorkeakoulu ja Oulun yliopisto yhdistävät palveluorganisaationsa

Kilpailut

Uusimmat