Kuva: Oulun yliopisto

Oulun ammattikorkeakoulu ja Oulun yliopisto yhdistävät palveluorganisaationsa

13.12.2019 09:20 - Jussi Häkkilä

Oulun ammattikorkeakoulun ja Oulun yliopiston hallitukset ovat tehneet päätöksen sisäisiä palvelutoimintoja koskevasta liikkeenluovutuksesta.

Oulun ammattikorkeakoulun ja Oulun yliopiston hallitukset ovat tehneet päätöksen sisäisiä palvelutoimintoja koskevasta liikkeenluovutuksesta. Liikkeenluovutuksessa Oulun ammattikorkeakoulun palveluita tuottava henkilöstö siirtyy yliopiston palvelukseen, ja muodostuva yhteinen palveluorganisaatio alkaa tuottaa palveluita molemmille organisaatioille. Sisäisiin palveluihin lukeutuvat esimerkiksi ICT-, koulutus-, henkilöstö- ja talouspalvelut sekä kirjasto.
Uudessa yhteisessä palveluorganisaatiossa on yliopiston työntekijöitä 479 ja ammattikorkeakoulusta yliopistoon siirtyviä 137.
Uusi organisaatio aloittaa toimintansa helmikuun alussa. Työntekijät siirtyvät uuden työnantajan palvelukseen vanhoina työntekijöinä.
Päätöksen taustalla on Oulun ammattikorkeakoulun muutto Linnanmaan kampukselle sekä yliopiston tulo Oulun ammattikorkeakoulu Oy:n enemmistöomistajaksi. Pääosa ammattikorkeakoulun opetuksesta ja toiminnoista muuttaa Linnanmaalle ensi elokuuhun mennessä.

Lue myös: Oulun yliopiston kiinteistöselvityksen teko alkaa

Kilpailut

Uusimmat