Kuva: Jussi Häkkilä

Museovirastolta avustuksia rakennusten entistämiseen

26.04.2018 09:49 - Jussi Häkkilä

Museovirasto on jakanut 1 501 000 euroa rakennusten entistämisavustusta.

Museovirasto on jakanut 1 501 000 euroa rakennusten entistämisavustusta. Avustusta myönnettiin 180:lle kohteelle. Keskimääräinen avustussumma on 8333 euroa.

Ensisijaisia entistämisavustuksen kohteita ovat erityislailla suojellut rakennukset ja rautatierakennusten suojelusopimukseen sisältyvät kohteet. Avustuksia myönnetään myös muihin merkittäviin kohteisiin, joiden kunnostus edellyttää erityistä kulttuuri- tai rakennushistoriallista asiantuntemusta ja osaamista.

Hakemuksia arvioitaessa ja vertailtaessa otettiin huomioon kohteen kulttuurihistoriallinen arvo, suunniteltujen toimien vaikuttavuus rakennuksen ja sen arvojen säilymiselle, hankkeen laatu säilyttävän restauroinnin hengessä ja hankkeen yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Avustuksia haettiin yleisimmin vesikatteiden korjaamiseen, julkisivujen kunnostamiseen ja ikkunoiden korjaamiseen.

Pohjois-Pohjanmaalta ja Lapista avustusta saivat mm. seuraavat kohteet:

Ii, Kurkela Teemu Tapio, Akolan Kartanon päärakennus, yläpohjan, räystäiden ja katon korjaus 32 000 €
Ii, Siltaoja Tiina, Tuomistokangas, päärakennus, tiilikaton korjaaminen, vaihe 2; avokuistin kunnostus 6 100 €
Liminka, Pehkonen Petri, luhtirakennus, pärekaton uusiminen,9 000 €
Raahe, Vähäsalo Piia, Langin talo, hirsirungon ja ulkoverhouksen korjaus ja maalaaminen,
13 500 €
Raahe, Pia Hurskainen, Kesähuvila, katon kunnostus,3 200 €
Raahe, Rautio Eero, Kassa-tila, Alpuan vanha osuuspankki, konesaumakaton kunnostus ja maalaus,3 300 €
Raahe, Kurkela Miika, entinen Yhdyspankin toimitila, ikkunoiden entisöinti,6 100 €
Raahe, Suikkari Risto Arvo Sakari, Reiponkatu 18, julkisivujen korjaus ja maalaus, 1 200 €
Rovaniemi, Alaruikka Maija-Liisa, Alaruikka, navettarakennus, hirsinavetan kengittäminen, 7 000 €
Tornio, Mattinen Kirsi, Alavojakkalan vanha koulu, sementtitiilikaton korjaus, 2 200 €
Tornio, Keränen Markus, Nyman, ulkoverhouksen uudelleen maalaus, ikkunoiden maalaus ja kunnostus, 3 050 €

Lue myös: Museovirastolta valtionavustuksia ammatillisten museoiden innovatiivisiin hankkeisiin

Kilpailut

Uusimmat