Kuva: Shutterstock

Nelostien liikenne ruuhkaantui eilen pahoin Oulusta pohjoiseen - koronaa lähdettiin karkuun Lapin perukoille

22.03.2020 10:42 - Ari Kettukangas

Liikenne oli runsasta myös Rovaniemen kohdalla. Menoliikenne Kittilään päin oli paljon vilkkaampaa kuin esimerkiksi hiihtolomien tai viime pääsiäisen aikaan. Matkailuautoja liikkui havaintojen mukaan enemmän kuin ruska-aikana. Autojen matkustajat olivat enimmäkseen perheitä, joilla oli mukanaan paljon matkatavaroita. Hiihtohissit suljetaan useimmissa Lapin hiihtokeskuksissa viikon päästä koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi. Monet lappilaiset lääkärit ovat suositelleet, että ihmiset eivät matkustaisi nyt Lappiin, jotta koronavirustartunnat eivät pääsisi leviämään.

Kauppalehden ja Kalevan mukaan Nelostien liikenne ruuhkaantui eilen pahoin Oulusta pohjoiseen. Puolen päivän aikaan liikenne mateli Oulun ja Iin välillä 60 kilometrin tuntinopeudella. Liikenne oli runsasta myös Rovaniemen kohdalla. Menoliikenne Kittilään päin oli paljon vilkkaampaa kuin esimerkiksi hiihtolomien tai viime pääsiäisen aikaan. Matkailuautoja liikkui havaintojen mukaan enemmän kuin ruska-aikana. Autojen matkustajat olivat enimmäkseen perheitä, joilla oli mukanaan paljon matkatavaroita. Hiihtohissit suljetaan useimmissa Lapin hiihtokeskuksissa viikon päästä koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi. Sekään ei ole saanut ihmisiä jättämään Lapin lomaansa väliin. Murtomaahiihto ja moottorikelkkailu onnistuvat siellä edelleen. Esimerkiksi Levillä on noin 3 000 yksityisen henkilön omistamaa mökkiä. Monet lappilaiset lääkärit ovat suositelleet, että ihmiset eivät matkustaisi nyt Lappiin, jotta koronavirustartunnat eivät pääsisi leviämään.

Lue myös: Uuden linjauksen mukaan kaikki 1.-3.-luokkalaiset voivat mennä maanantaista alkaen lähiopetukseen – etäopetusta suositellaan edelleen

Kilpailut

Uusimmat