Kuva: Ari Kettukangas

Kalajoen tulvatilanne hellittää Ylivieskassa

15.04.2024 09:14 - Ari Kettukangas

Vastaava tulvatilanne voi vielä yllättää pienillä jokialueilla paksusta jääpeitteestä ja nopeasti etenevästä keväästä johtuen.

Ylivieskan paloasemalla järjestettiin sunnuntai-iltana viranomaisten seurantapalaveri Kalajoen tulvatilanteeseen liittyen. Viranomaisten arvion mukaan tilanne Ylivieskan Niemelänkylällä ei ole enää yhtä vakava kuin sunnuntaiaamuna. Vedenkorkeus on laskenut eikä ole odotettavissa, että tilanne Niemelänkylällä enää heikkenisi. Myös sääennusteet toteutuessaan tuovat helpotusta Kalajoen tulvatilanteeseen. Sää viilenee ja yöpakkasten ansiosta lumen sulaminen hidastuu. Jääpadot ovat Kalajoen päässä liikkuneet ja esimerkiksi Tyngän jääpato on lähtenyt liikkeelle. Niemelänkylän Siltatien ja Ylivieskan keskustan välillä ei ole enää jäitä ja Siltatie on pystytty avaamaan liikenteelle. Pohjois-Pohjanmaan pelastustoimi tulee palauttamaan valmiutensa Ylivieskan osalta tavanomaiseen. Niemelänkylällä evakuoitiin lauantain ja sunnuntain aikana tulvan alta kolme ihmistä.  Kaupungin ylläpitämä Hamarintie on pidetty suljettuna. Tilanne kartoitetaan huomenna. Vastaava tulvatilanne voi vielä tulla eteen muilla pienillä jokialueilla paksusta jääpeitteestä ja nopeasti etenevästä keväästä johtuen. Tilannetta seurataan aktiivisesti ja valmiutta säädetään tarpeen mukaan.

Lue myös: Jääpatojen nostattama tulva on aiheuttanut evakuointeja Ylivieskassa

Kilpailut

Uusimmat