Kalajoen kaupunki vaatii Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle lähettämässään valituskirjelmässä Pohjois-Pohjanmaan maakuntavaltuuston toukokuussa hyväksymän Pohjois-Pohjanmaan energia- ja ilmastovaihemaakuntakaavapäätöksen kumoamista, koska katsoo päätöksen sisältämän EBBA-merituulivoimapuiston aiheuttavan merkittävää haittaa naapurikunnille ja erityisesti Kalajoen kaupungille.
Kalajoella Merenojantiellä anastettiin viime keskiviikon ja torstain välisenä yönä liikekiinteistöstä mm. robottiruohonleikkureita, sähkötyökaluja, työvaatteita ja työkenkiä.
Seinäjokinen Mimosa Viitala valittiin viime viikonloppuna tämän vuoden Miss Hiekkasärkäksi Kalajoella.
Kahta alle kouluikäistä poikaa etsittiin eilen Kalajokivarresta.
Viime lokakuussa julkistettu yrityskauppa Junnikkalan ja Stora Enson välillä on nyt saatu päätökseen, ja Junnikkalan koko osakekanta on siirtynyt Stora Enson omistukseen.
Noin sataneliöinen varastorakennus vaurioitui tulipalossa eilen iltapäivällä Kalajoen Rautiossa Huhtakyläntiellä.
Pohjois-Suomen aluehallintovirastossa on parhaillaan vireillä neljä biokaasulaitosta koskevaa ympäristölupahakemusta.
Kalajoen kaupungin viime vuoden tilinpäätös on positiivinen, vaikka valtionosuus laski kaksi miljoonaa euroa.
Poliisi etsi tänään aamuyöstä Kalajoelta Kalajoentieltä kadonnutta 75-vuotiasta naista.
Oulun poliisilaitoksen alueella eilisilta ja viime yö oli tehtävämäärällisesti tavanomainen.
Haapaveden lisäksi myös Raahen, Kalajoen ja Vaalan lähetinasemilla on vastaavat katkokset.
Kalajoen kirkkoherra Kari Lauria haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus laatii tiesuunnitelmaa noin kuuden kilometrin mittaisen jalankulku- ja pyörätien rakentamiseksi Kalajoelle maantielle 774 välille Niemeläntie-Kaupunginmäki.
Kalajoki täyttää ensi vuonna 500 vuotta.
Jaana Liiasta haastattelee Jussi Häkkilä.
Suomen Kennelliiton viestintäpäällikkö Liisa Suonista haastattelee Jussi Häkkilä. (Kuvassa Bella ja Bablo Virroilta)