Nuorten liikennekäyttäytymistä valvotaan

06.10.2023 08:44 - Jussi Häkkilä

Poliisitarkastaja Heikki Kalliota Poliisihallituksesta haastattelee Jussi Häkkilä.

Poliisi valvoo tänä viikonloppuna nuorten liikennekäyttäytymistä koko maassa. Erityisesti poliisi puuttuu suuriin ylinopeuksiin ja valvoo mahdollisia kokoontumisajoja. Poliisi valvoo juuri näitä asioita, koska nuoret, 15-24-vuotiaat, ovat yliedustettuna liikenneonnettomuuksissa. Nuorten aiheuttamien kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien yleisimpinä ajankohtina painottuu voimakkaasti perjantain ja lauantain välinen yö ja lähes yhtä voimakkaasti lauantain ja sunnuntain välinen yö.
Nuorten aiheuttamat kuolemaan johtaneet onnettomuudet ovat vähentyneet viime vuoteen verrattuna. Nuorten kuljettajien kuolemanriski on silti yhä kolminkertainen koko väestöön verrattuna. Kuluvan vuoden tammi-elokuussa on menehtynyt liikenteessä 20 alle 25-vuotiasta, mikä on 18 prosenttia kaikista menehtyneistä.

Lue myös: Takseille rapsuja tehovalvontaiskussa Oulussa

Kilpailut

Uusimmat