Kuva: Jussi Häkkilä

Oulu: Valtion tulee maksaa kunnille valtionavustusta koronakustannuksiin täysimääräisesti

31.08.2022 08:28 - Jussi Häkkilä

Oulun kaupunki toteaa lausunnossaan valtioneuvoston asetusluonnoksesta, että hallituksen tulee toteuttaa lupauksensa ja korvata koronan välittömät kustannukset kunnille täysimääräisesti koko tämän vuoden osalta.

Oulun kaupunki toteaa lausunnossaan valtioneuvoston asetusluonnoksesta, että hallituksen tulee toteuttaa lupauksensa ja korvata koronan välittömät kustannukset kunnille täysimääräisesti koko tämän vuoden osalta.

Oulu ei pidä hyväksyttävänä, että kunnille ilmoitetaan jälkikäteen, että valtionavustus pienenee kesken vuoden. Oulussa tammi-kesäkuun koronakustannukset ovat vähintään noin 11 miljoonaa euroa. Ennuste koko vuoden osalta on 18-22 miljoonaa euroa. Esitetty korvausmalli kattaisi ennustetuista kustannuksista vain noin 40-50 prosenttia.
Oulun kaupunki toteaa myös lausunnossaan, että pelkän rokotustoiminnan korvaaminen ei kata todellisia lisäkustannuksia.
Sosiaali- ja terveysministeriö on pyytänyt kunnilta lausuntoa asetusluonnoksesta, joka koskee kunnille maksettavaa valtionavustusta koronaepidemiasta tänä vuonna aiheutuviin lisäkustannuksiin. Asetusluonnoksen mukaan kunnille korvattaisiin epidemiasta tammi-kesäkuussa aiheutuvat lisäkustannukset ja taudilta suojaamiseksi tehdystä rokottamisesta tänä vuonna aiheutuvat lisäkustannukset.

Lue myös: Koronatestaus siirtyy Oulussa Limingantullista Hallituskadulle

Kilpailut

Uusimmat