Kuva: Fotolia

Metsähallitus luopuu vierasluvista syyskuun hirvenmetsästyksessä valtion mailla

14.12.2021 08:41 - Jussi Häkkilä

Metsähallitus luopuu hirvenmetsästyksen vieraslupien myynnistä syyskuussa.

Metsähallitus luopuu hirvenmetsästyksen vieraslupien myynnistä syyskuussa. Metsästäjät ovat kokeneet, että suositut metsästysalueet ruuhkautuvat Pohjois-Suomessa alkukaudesta. Vieraslupia voi jatkossa alkaa hankkia vasta toiselle metsästysjaksolle, joka alkaa lokakuun ensimmäisenä lauantaina. Ratkaisusta on tiedotettu myös Suomen riistakeskusta.
Metsästäjien määrä etenkin Lapin valtion mailla on puhuttanut syksyn aikana. Vieraiden määrä on lisääntynyt viime vuosina nimenomaan syyskuussa, jolloin etelämmässä ei vielä metsästetä hirveä.
Muutamat kansanedustajat ja kunnat ovat pitäneet Metsähallituksen lupamyyntiä liiallisena ja sanoneet metsästyksen sosiaalinen kestävyyden vaarantuneen. Metsähallitus on myös aloittanut selvityksen siitä, mistä erityisesti hirvenmetsästyksessä koetut konfliktit ja vastakkainasettelut ulkopaikkakuntalaisten ja paikkakuntalaisten metsästäjien välillä johtuvat. Kyselytutkimuksessa haastatellaan niin paikallisia kuin muualta tulevia metsästäjiä sekä sidosryhmiä.   

Lue myös: Hirvijahti alkamassa myös Pohjois-Pohjanmaalla

Kilpailut

Uusimmat