Kuva: Anni Hurtig

Oulun kaupunginkirjaston hanke voitti kansainvälisen vihreä kirjasto -palkinnon

19.08.2021 13:30 - Jussi Häkkilä

Oulun kaupunginkirjaston alueellinen kirjastopalvelupäällikkö Minna Männikköä haastattele Jussi Häkkilä.

Oulun kaupunginkirjasto on voittanut kansainvälisen IFLA Green Library Award 2021 -tunnustuksen, joka myönnetään vuosittain ympäristötietoiselle kirjastolle ja projektille. Oulun kaupunginkirjaston hanke, Vastuullinen kirjasto ympäristötietoisuuden edistäjänä, valittiin voittajaksi omassa kategoriassaan Green Library Project, jossa loppuvaiheessa kisasivat mm. Kuuban, Espanjan ja USA:n edustajat. Valinta julkistettiin tänään kansainvälisen kirjastoalan konferenssin yhteydessä.
Oulun kaupunginkirjaston hankkeessa yhteistyössä Iin kunnankirjaston ja Kuusamon kaupunginkirjaston kanssa tuotettiin paljon erilaista ympäristöviestinnällistä materiaalia alueen kirjastojen käyttöön sekä YK:n Agenda 2030 -toimintaohjelman 17:ään kestävän kehityksen tavoitteeseen pohjautuva Kestävä kirjasto 2030 -tiekartta, joka toimii kirjastossa tehtävän ympäristötyön tukena. Lisäksi kirjaston asiakkaita ja henkilökuntaa osallistettiin ympäristötyön kehittämiseen ja tarkasteltiin kirjaston toiminnasta aiheutuvaa ympäristökuormitusta.

Lue myös: Kalajoen kaupunginkirjastossa alkoi taidelainaamotoiminta

Kilpailut

Uusimmat