Kuva: Jyrki Längman

Museovirastolta avustusta kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden liikennevälineiden restaurointiin

17.05.2021 09:14 - Jussi Häkkilä

Museovirasto on jakanut 337 600 euroa 33:n kulttuurihistoriallisesti arvokkaan liikennevälineen restaurointiin.

Museovirasto on jakanut 337 600 euroa 33:n kulttuurihistoriallisesti arvokkaan liikennevälineen restaurointiin. Avustusta saaneet kohteet ovat historiallisesti arvokkaita kulkuneuvoja, joiden säilyminen halutaan turvata. Tyypillisin avustettava entisöintihanke oli kulkuvälineen rungon tai korin kunnostustyöt. Moni hankkeista myös työllistää alan ammattilaisia ja siten edistää vanhojen työtapojen säilymistä.
Avustettavien kohteiden joukossa on neljä lentokonetta, viisi rautatieliikenteen kalustoyksikköä, viisi kuorma-autoa, kaksi linja-autoa, kuusi henkilöautoa, kaksi höyryhinaajaa, hevosvaunut, paloauto, telatraktori, purjelaiva, moottorilaiva, purjevene ja yksi moottorivene. Lisäksi tuettiin Jokioisten museorautatien kunnostustöitä sekä höyrykattilasuojan rakentamista.

Ouluun myönnettiin avustusta höyryveturin kehyjksen kunnostukseen sekä pienlentokoneen moottorin ja apulaitteiden peruskunnostuksen ja uusimiseen.


Finndampf Oy, Oulu
Höyryveturi Tr1 "Rulla-Risto" 1096, 1957

Esitetään avustusta höyryveturin kehyksen kunnostukseen 5000 euroa. Hyväksytyt kokonaiskustannukset 10 000 euroa.

Tr1-sarjan höyryveturi vuodelta 1957. Viimeinen Suomessa Valtionrautateille valmistettu höyryveturi, edustaa rullalaakeroituna suomalaisen höyryveturitekniikan huipentumaa. Vaikka kyseisen sarjan höyryvetureita on jäljellä useita, vain yksi on varsinaisesti museoitu. Ajokuntoisina Tr1-sarjan vetureita ei tällä hetkellä ole yhtään.

Hyvin edenneen entisöintihankkeen jatko. Suunnitelma on perusteltu ja asiallisesti laadittu, tekijät ovat tunnettuja ja osaaviksi todettuja. Hanke sisältää sekä ostopalveluja että vapaaehtoistyötä.

Kari Aaltonen, Oulu
Cessna 170B, 1955
Esitetään avustusta 14 000 euroa moottorin ja apulaitteiden peruskunnostuksen ja uusimiseen. Hyväksytyt kokonaiskustannukset 28 000 euroa.
Ilma-alus on sekä valtakunnallisesti että paikallisesti merkittävä. Konetyypin ensimmäinen edustaja maassamme, katkeamattomassa käytössä Suomessa vuodesta 1958 lähtien. Korkea alkuperäisyysaste, oman konetyyppinsä edustava yksilö. Laaja ja monipuolinen käyttöhistoria mm. hyppytoiminnassa ja harrasteilmailussa eri puolilla maata. Konetta on selkeästi ylläpidetty pieteetillä ja suunnitelmallisesti, ja alkuperäisyyden vaaliminen vastaa erinomaisesti perinneilma-alusten säilyttämiselle asetettuja tavoitteita. Hyvin suunniteltu ja budjetoitu hanke, jonka ansiosta ilma-alus säilyy käyttökuntoisena, ja esiintyy erilaisissa tapahtumissa yleisön nähtävänä.

Lue myös: Museovirastolta avustuksia rakennusten ja kulttuuriympäristökohteiden entistämiseen

Kilpailut

Uusimmat