Kuva: Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri

Päivittäisten koronatartuntojen määrä on kasvanut alkuviikosta Oulussa - suositusten noudattaminen erittäin tärkeää myös itsenäisyyspäivän juhlinnassa

06.12.2020 10:44 - Ari Kettukangas

Tartuntoja oli tällä viikolla lauantaihin mennessä 140. Lukema on samaa tasoa kuin edellisellä viikolla samaan aikaan. Perjantaina karanteeniin asetettiin noin 100 ja koko viikolla yli 800 henkilöä. Sairaalahoidossa on tällä hetkellä Oulun yliopistollisessa sairaalassa yhdeksän henkilöä. Oulun kaupunginsairaalassa puolestaan alle viisi koronapotilasta.

Päivittäisten koronatartuntojen määrä on kasvanut alkuviikosta Oulussa. Suositusten noudattaminen on tarpeen nytkin itsenäisyyspäivän aikana.
Aiempien viikkojen korkeat tartuntamäärät näkyvät nyt uusina perheiden sisäisinä tartuntoina. Näiden tartuntojen leviämistä ehkäisee ainakin osittain niiden ilmi tuleminen karanteenissa olevilta. Oulussa annettuja suosituksia on erittäin tarpeellista noudattaa, jotta tartuntamäärät saadaan laskuun. Samoin karanteenisäännösten tarkka noudattaminen on tärkeää. Lauantaina klo 15 mennessä oululaisilla todettiin yhteensä 34 uutta koronatartuntaa, mikä on korkein päivittäinen lukema tällä viikolla. Tartuntalähteinä oli tuolloinkin olleet perheen sisäiset tartunnat sekä tartunnat työpaikalla ja harrastuksissa. Suuri osa tartunnan saaneista on ollut jo valmiiksi karanteenissa. Tartuntoja oli tällä viikolla lauantaihin mennessä 140. Lukema on samaa tasoa kuin edellisellä viikolla samaan aikaan. Perjantaina karanteeniin asetettiin noin 100 ja koko viikolla yli 800 henkilöä. Sairaalahoidossa on tällä hetkellä Oulun yliopistollisessa sairaalassa yhdeksän henkilöä. Oulun kaupunginsairaalassa puolestaan alle viisi koronapotilasta. Stora Enson tartuntaryväs näyttää olevan rauhoittumassa edelleen. Oulun kaupungin näytteenottopisteet sijaitsevat Limingantullin näytteenottopisteellä ja koronavastaanotoilla. Lisäksi näytteitä otetaan yhteispäivystyksessä, yksityisillä lääkäriasemilla sekä työterveyshuolloissa.

Lue myös: Stora Enson tartuntaryväs rauhoittumassa - Oulussa tartuntavaara kaikissa lähikontakteissa

Kilpailut

Uusimmat