Kuva: Jussi Häkkilä

Koronaepidemian kiihtyminen jatkunut Oulussa

23.11.2020 09:07 - Jussi Häkkilä

Koronaepidemian kiihtyminen on tällä viikolla jatkunut Oulussa.

Koronaepidemian kiihtyminen on jatkunut Oulussa. Viime viikolla Oulussa on ilmaantunut lähes kaksinkertainen määrä koronatartuntoja edelliseen viikkoon verrattuna, yhteensä 76. Lähteitä ovat mm. perheen sisäiset tartunnat ja työpaikoilla tapahtuneet tartunnat. Eilen ilmeni uusi koronaan liittyvä kuolema Jaarankartanon palvelukodissa. Tämä on toinen koronaan liittyvä kuolemantapaus Jaarankartanossa.
Merikosken yläkoulu on päätetty siirtää etäopetukseen täksi viikoksi lukuisten korona-altistusten vuoksi. Eilen tuli ilmi yksi uusi joukkoaltistuminen Kaukovainion koululla, jossa yhteensä lähes 90 henkilöä on asetettu karanteeniin.

Karanteeniin on viime viikolla Oulussa asetettu noin 400 henkilöä, mikä on noin kolmanneksen enemmän kuin viime viikolla. Sairaalahoidossa on tällä hetkellä Oulun yliopistollisessa sairaalassa koronan takia kuusi henkilöä.

Arvio siitä, onko Oulu siirtynyt epidemiassa uuteen vaiheeseen, tehdään huomenna alueellisen koordinaatioryhmän kokouksessa. Samalla arvioidaan myös nyt voimassaolevien rajoitusten ja suositusten jatko sekä tarve uusille.

Lue myös: Koronarajoitukset jatkuvat Kemissä

Kilpailut

Uusimmat