ELY-keskuksilta koronatukea jo yli 42 miljoonaa euroa

24.04.2020 08:51 - Jussi Häkkilä

Johtaja Petri Kerästä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta haastattelee Jussi Häkkilä.

ELY-keskuksissa oli tehty eiliseen puoleenpäivään mennessä yhteensä 3743 koronarahoituspäätöstä 42 400 775:n euron edestä. Rahoitusta myönnettiin tilanneanalyyseihin ja kehittämishankkeisiin. Hakemuksia on laajasti eri toimialoilta.
Tilanneanalyysillä yritys voi selvittää ja suunnitella mm. yrityksen toimintaa, uusia liiketoimintoja sekä tuotannon ja palvelujen organisoimista koronan aiheuttamassa markkina- ja tuotantohäiriössä ja sen jälkeen. Kehittämistoimenpiteet voivat liittyä liiketoiminnan uudelleensuuntaamiseen, alihankintaverkoston kehittämiseen, tuotannon uudenlaiseen organisointiin, tuotteiden ja palvelujen kehittämiseen sekä osaamisen vahvistamiseen.
Lappilaisille yrityksille on tähän mennessä tehty 268 myönteistä koronarahoituspäätöstä, ja rahaa on myönnetty 3 127 020 euroa.  Eniten myönteisiä päätöksiä on tehty majoitus- ja ravitsemistoimintaan, matkailupalveluihin, erikoiskaupan alalle ja kuljetuspalveluihin.
Pohjois-Pohjanmaalla myöntöpäätöksiä on tehty noin 3,4 miljoonalla eurolla. Eniten myönteisiä rahoituspäätöksiä on tehty matkailun majoitus- ja ohjelmapalveluihin, kuluttajapalveluihin ja liike-elämän palveluihin. Toimialoittain tarkasteltuna suurimmat tuen saajat ovat vähittäiskauppa, ravitsemustoiminta, maaliikennepalvelut, moottoriajoneuvojen kauppa ja korjaus sekä rakennustoiminta.  

Lue myös: ELY-keskusten ensimmäiset koronarahoituspäätökset tehtiin, tukihakemusten käsittelyyn lisää resursseja

Kilpailut

Uusimmat