Hallituksen raha-asiainvaliokunta puolsi eilen yhteensä 49,5:n miljoonan euron investointitukea kolmelle uuden energiateknologian hankkeelle, jotka koskevat uusiutuvan metanolin, nesteytetyn biometaanin ja bioetanolin tuotantoinvestointeja.
Prometheus-leirin tuki ry:n puheenjohtaja Alma Koivistoa haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Suomen Terveydenhuollon tukisäätiö eli Terttu-säätiö on jakanut yhteensä 120 000 euroa kuudelle lupaavalle tutkimusryhmälle, kullekin 20 000 euroa.
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on antanut Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle huomautuksen, koska omaishoidon tuen hakemusten käsittely ja siihen liittyvä päätöksenteko ei toteudu lainmukaisesti.
Jo tehtyjen sosiaaliturvaleikkausten lisäksi myös täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen myöntäminen on tiukentunut Suomessa monin paikoin kuluneen vuoden aikana.
Toiminnanjohtaja Piia Saviota haastattelee Jussi Häkkilä.
ODL:n palvelupäällikkö Jaana Ukonahoa haastattelee Jussi Häkkilä.
Oulun rasisminvastainen ohjelma julkistettiin eilen.
Kela maksoi viime vuonna perustoimeentulotukea 6,3:lle prosentille Suomessa asuvista.
Kelan maksamien työttömyystukien saajamäärä nousi viime vuonna kolmella prosentilla edellisvuodesta 308 400:aan henkilöön.
Tapahtuman johtaja Marjukka Koivuniemeä haastattelee Jussi Häkkilä.
Tukea voivat hakea tapahtumajärjestäjät ja esiintyjät, joiden ohjelma rikastuttaa Oulun Päivien sisältöä. Valitut tapahtumat voivat saada tukea 100–5000 euroa ja esitykset 100–500 euroa.
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT aloittaa tukitoimena kolmannen saarron Teollisuusliiton työehtosopimusneuvottelujen vauhdittamiseksi.
Tapahtuman järjestävät Oulun läänin Tanssialan tuki ry ja Oulun ammattikorkeakoulun tanssinopettajakoulutus.
Yleishyödyllisille kehittämis- ja investointihankkeille myönnettiin Leader-tukea yhteensä reilut 60 000 euroa. Yritystukea myönnettiin yhteensä 10 800 euron edestä.
LähiTapiola Pohjoinen jakaa 26 344 euroa Nuori Pohjoinen -tukea lasten ja nuorten harrastustoimintaan yhteensä 28:lle eri toimijalle.