Kasvu Openin järjestämään Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan Kasvupolku -ohjelmaan on valittu 20 yritystä.
Luonnonvarakeskuksen mukaan porotalousyritysten keskimääräinen yrittäjätulo kasvoi viime vuonna 23 prosenttia ja oli 7 100 euroa vuodessa.
Business Finland on tehnyt positiiviset rahoituspäätökset yhdelle uudelle veturiyritykselle, Konecranesille, sekä viidelle haastajaluokan veturiyritykselle, jotka ovat Bittium, Danfoss, Orion sekä Ponsse ja Epec yhdessä.
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on myöntänyt 8,5 miljoonaa euroa Kemi-Tornio-alueen pienten ja keskisuurten yritysten kehittämiseen ja investointeihin kaikkiaan 52:een kohteeseen.
Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Ylivieskassa toimivalle Osuuskunta Kototuotteelle Yhteiskunnallinen Yritys -merkin käyttöoikeuden osoituksena liiketoiminnallisten ja yhteiskunnallisten tavoitteiden onnistuneesta yhdistämisestä.
Likiliike Rovaniemi ry on jakanut tunnustuksia jäsenyrityksilleen, joilla on laadukas liiketoiminta ja jotka ovat ylläpitäneet lähipalveluita, paikallista erikoisosaamista sekä vuoropuhelua kaupunkilaisten kanssa.
Raahen seudun kehityksen johtaja Pasi Pitkästä haastattelee Jussi Häkkilä.
Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Hoivatie Oy:lle Yhteiskunnallinen Yritys -merkin käyttöoikeuden osoituksena liiketoiminnallisten ja yhteiskunnallisten tavoitteiden onnistuneesta yhdistämisestä.
Potilas puukotti eilen Pellossa kuljetustehtävää suorittaneen ensihoidon yksikön kuljettajaa ylävartaloon.
Lapin poliisi on selvittänyt laajan rikosvyyhdin, johon kuuluu mm. tapon yritys, törkeä ryöstön yritys, törkeä ryöstö ja törkeä kotirauhan rikkominen.
Globaali digitaaliseen automaatioon ja energianhallintaan erikoistunut Schneider Electric ja pohjoismainen teräsyhtiö SSAB ovat saaneet maailman ensimmäiset kansainväliset hiilikädenjälkipalkinnot.
Pohjanmaan ELY-keskuksen maaseutuyksikön päällikkö Karin Kainlauria haastattelee Jussi Häkkilä.
Meri-Lapissa anastettiin kaksi henkilöautoa ja ajeltiin päihtyneenä henkilöautolla. Kemissä aiheutettiin teräaseella vamma käsivarteen.
Raahen lukion matemaattisten aineiden lehtori Tomi Veteläistä haastattelee Jussi Häkkilä.
Kalajoelle perustettiin viime vuonna 75 uutta yritystä.
Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Oulun Diakonissalaitoksen Säätiölle Yhteiskunnallinen Yritys -merkin käyttöoikeuden osoituksena liiketoiminnallisten ja yhteiskunnallisten tavoitteiden onnistuneesta yhdistämisestä.