Kuva: Shutterstock

Kotona lapsensa hoitavat saavat hyvityksen varhaiskasvatuksen asiakasmaksusta

08.04.2020 12:46 - Ari Kettukangas

Varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa olevia lapsia suositellaan pidettävän mahdollisuuksien mukaan kotihoidossa 13.toukokuuta saakka. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksua ei peritä silloin, kun lapsi on tuohon ajankohtaan mennessä yhtäjaksoisesti pois Oulun kunnallisista varhaiskasvatuspalveluista. Niiltä perheiltä, jotka ovat pystyneet järjestämään lastensa hoidon kotona yhtäjaksoisesti18. maaliskuuta -13. huhtikuuta välisenä aikana, ei peritä asiakasmaksua tuolta ajalta. Näiden perheiden maksuttomuus jatkuu 13. toukokuuta saakka, jos hoitavat lapsensa edelleen kotona. Toinen mahdollisuus maksuttomaan jaksoon on, kun lapsen poissaolo perhepäivähoidosta tai päiväkodista on alkanut 1. huhtikuuta tai sen jälkeen ja jatkuu yhtäjaksoisesti vähintään neljä viikkoa.

Kotona lapsensa hoitavat saavat hyvityksen varhaiskasvatuksen asiakasmaksusta. Poikkeusolot koronaviruksen takia jatkuvat. Päiväkodit ja perhepäivähoito toimivat normaalisti. Varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa olevia lapsia suositellaan kuitenkin pidettävän mahdollisuuksien mukaan kotihoidossa 13.toukokuuta saakka. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksua ei peritä silloin, kun lapsi on tuohon ajankohtaan mennessä yhtäjaksoisesti pois Oulun kunnallisista varhaiskasvatuspalveluista. Niiltä perheiltä, jotka ovat pystyneet järjestämään lastensa hoidon kotona yhtäjaksoisesti18. maaliskuuta -13. huhtikuuta välisenä aikana, ei peritä asiakasmaksua tuolta ajalta. Näiden perheiden maksuttomuus jatkuu 13. toukokuuta saakka, jos hoitavat lapsensa edelleen kotona. Toinen mahdollisuus maksuttomaan jaksoon on, kun lapsen poissaolo perhepäivähoidosta tai päiväkodista on alkanut 1. huhtikuuta tai sen jälkeen ja jatkuu yhtäjaksoisesti vähintään neljä viikkoa. Huoltajia pyydetään ilmoittamaan poissaolosta päiväkotiin tai perhepäivähoitopaikkaan sähköpostitse päiväkodin johtajalle. Jos perheen tulot ovat pienentyneet vähintään 10 prosenttia, kannattaa olla yhteydessä varhaiskasvatuksen asiakasmaksuyksikköön asiakasmaksun tarkistamista varten.

Lue myös: Raahessa etäopetuksessa oleville lapsille ruokakassi ja varhaiskasvatuspalveluihin pienentynyt täsmämaksu

Kilpailut

Uusimmat