Kuva: Shutterstock

Raahessa etäopetuksessa oleville lapsille ruokakassi ja varhaiskasvatuspalveluihin pienentynyt täsmämaksu

08.04.2020 09:13 - Ari Kettukangas

Esimerkiksi ruokailun tarvetta etäopetuksessa oleville lapsille kartoitettiin viikolla 13, ja kyselyn tulos oli, että hyvin harvat perheet halusivat lastensa tulevan koululle syömään. Huoltajilta tuli kuitenkin paljon viestejä siitä, että ruoka-apu olisi monessa perheessä tarpeen. Raahen kaupungin poikkeusolojen johtoryhmän valmistelun myötä tähän vastataan nyt ruokakassin muodossa. Ruokakassi sisältää ravitsemuksellisesti kahden viikon kouluateriat, ja se noudetaan erikseen määriteltävästä paikasta Raahen tai Vihannin alueella. Jakelu jatkuu 13. toukokuuta saakka tai koulujen etäopetuksen ajan. Koska Raahessa suositelllaan perheiden pitävän lapset kotona ja käyttävän varhaiskasvatuspalveluita vain välttämättömissä tilanteissa, laskutetaankin nyt vain ajalta, jolloin lapsi on ollut varhaiskasvatuksessa. Poikkeuksellinen menettely maksuhyvitysten osalta on voimassa 31. heinäkuuta asti.

Raahen Tulevaisuuslautakunnan eilisessä kokouksessa päätettiin merkittävistä avuista lapsiperheille koronatilanteessa. Kaikki kohdat hyväksyttiin esitysten mukaan. Esimerkiksi ruokailun tarvetta etäopetuksessa oleville lapsille kartoitettiin viikolla 13, ja kyselyn tulos oli, että hyvin harvat perheet halusivat lastensa tulevan koululle syömään. Huoltajilta tuli kuitenkin paljon viestejä siitä, että ruoka-apu olisi monessa perheessä tarpeen. Raahen kaupungin poikkeusolojen johtoryhmän valmistelun myötä tähän vastataan nyt ruokakassin muodossa. Ruokakassi sisältää ravitsemuksellisesti kahden viikon kouluateriat, ja se noudetaan erikseen määriteltävästä paikasta Raahen tai Vihannin alueella. Jakelu jatkuu 13. toukokuuta saakka tai koulujen etäopetuksen ajan. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuihin tulee nyt muutoksia. Koska Raahessa suositelllaan perheiden pitävän lapset kotona ja käyttävän varhaiskasvatuspalveluita vain välttämättömissä tilanteissa, laskutetaankin nyt vain ajalta, jolloin lapsi on ollut varhaiskasvatuksessa. Näin ollen etukäteisilmoittautumista ei vaadita. Poikkeuksellinen menettely maksuhyvitysten osalta on voimassa 31. heinäkuuta asti.

Lue myös: Kemin taidemuseo mukana kulttuurin Taidetestaajat suurhankkeessa

Kilpailut

Uusimmat