Kuva: Antti Karppinen / Metsähallitus

50 lähdettä on saanut uuden elämän Taivalkoskella

08.05.2024 09:42 - Ari Kettukangas

Metsähallitus jatkaa kokonaisen valuma-alueen ennallistustöitä Mätäsojan ympäristössä Taivalkoskella. Alueella on jo ennallistettu kymmeniä hetteitä eli lähteensilmäkkeitä ja 131 hehtaaria riekkosuota ja puronvarsikorpia.

50 lähdettä on saanut uuden elämän Taivalkoskella. Metsähallitus jatkaa kokonaisen valuma-alueen ennallistustöitä Mätäsojan ympäristössä Taivalkoskella. Alueella on jo ennallistettu kymmeniä hetteitä eli lähteensilmäkkeitä ja 131 hehtaaria riekkosuota ja puronvarsikorpia. Tavoitteena on palauttaa ennalleen purojen lisäksi koko niitä ympäröivät alueet: suot, lähteet, lähdenorot ja purot. Mätäsojan operaatio on esimerkki uudesta tavasta kunnostaa vesistöjä. Kun koko valuma-alue ennallistetaan, kunnostettuun vesistöön virtaa jatkossa puhtaampaa vettä. Muutama vuosi sitten aloitettiin kokonaisten valuma-alueiden kunnostukset pilottihankkeella, jossa oli mukana kahdeksan kohdetta. Projektilla saatiin hyviä kokemuksia ja toimiva malli, jota nyt hyödynnetään.Metsästys- ja kalastuslupatuloilla ennallistetaan riistamaita ja kalavesiä kokonaisuutena. Lisäksi kunnostusta rahoittavat Metsähallitus Metsätalous Oy, Jurmu II -osakaskunta, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ja Pohjoismaiden ministerineuvosto.

Lue myös: Rovaniemeläisen Ounasrinteen peruskoululle opetusalan turvallisuuspalkinto

Kilpailut

Uusimmat