Kuva: Oulun yliopisto

Oulun yliopiston kiertotalouskeskittymälle mittava rahoitus hiilidioksidin hyötykäytön tutkimukseen

20.02.2020 10:18 - Jussi Häkkilä

Oulun yliopiston kiertotalouden tutkimuskeskittymä InStreams Hub on saanut mittavan rahoituksen hiilidioksidin talteenoton ja sen hyödyntämisen tutkimukseen.

Oulun yliopiston kiertotalouden tutkimuskeskittymä InStreams Hub on saanut Suomen Akatemialta mittavan rahoituksen hiilidioksidin talteenoton ja sen hyödyntämisen tutkimukseen. Tutkimus voi tulevaisuudessa mahdollistaa hiilidioksidin teollisen hyödyntämisen ilmakehästä. Hankkeiden yhteisbudjetti on yli miljoona euroa. Tutkimus on osa Oulun yliopiston epäorgaanisiin sivuvirtoihin keskittyvää tutkimusta, jolle Suomen Akatemia myönsi yli viiden miljoonan euron rahoituksen viime vuonna. 
Professori Ulla Lassin tutkimusryhmän hanke keskittyy bioelektrokemialliseen konversioon.  Projektissa muunnetaan hiilidioksidia ja metanolia orgaanisiksi hapoiksi mikrobielektrosynteesillä bakteerien avulla.
Yliopistotutkija Päivö Kinnusen tutkimusryhmän hanke keskittyy puolestaan uudenlaisen sementin kehittämiseen.

Tutkimuksen koordinointiin alkuvuodesta perustettu InStreams Hub -tutkimuskeskittymä kokoaa Oulun yliopiston huippututkijoita yhteen ratkomaan luonnonvarojen viisasta käyttöä sekä kestävän teollisen tuotannon haasteita. Tavoitteena on myös entisestään syventää teollisuuden ja yliopiston yhteistyötä, kasvattaa tietoisuutta kiertotaloushaasteiden tärkeydestä, sekä parantaa edellytyksiä tutkimustulosten kaupallistamiseksi. 

Lue myös: Oulussa kehitetty UV-säteilyltä suojaava biomuovi

Kilpailut

Uusimmat