Kuva: Fortum

Fortumin Montan ylisiirtolaitteen nielussa aukko kalojen karkailulle

21.11.2019 10:58 - Jussi Häkkilä

Kalojen ylisiirtolaite Fortumin Oulujoen Montassa sijaitsevalla voimalaitoksella on houkutellut runsaasti taimenia ja lohia kesän ja syksyn aikana.

Kalojen ylisiirtolaite Fortumin Oulujoen Montassa sijaitsevalla voimalaitoksella on houkutellut runsaasti taimenia ja lohia kesän ja syksyn aikana. Laitteeseen nousi elokuun puolivälin ja lokakuun puolivälin välisenä aikana yli 200 lohta ja lähes 300 taimenta.
Seurannan aikana todettiin, että osa kaloista pääsee karkuun ylisiirtolaitteen nielujen kautta. Ylisiirtolaitteen käyttö päättyi tämän vuoden osalta lokakuun puolivälin jälkeen. Talven aikana pyritään löytämään ratkaisu kalojen karkaamiseen. Nieluun tehdään kaksi erilaista lisäosaa, joita voidaan vaihdella olosuhteiden muutosten mukaan. Lisäksi pohditaan, millä uudistuksilla voitaisiin helpottaa laitteen käyttöä.    

Tänä kesänä on ylisiirtolaitteella myös saatu kiinni lohia ja taimenia. Pyydystetyt kalat toimitettiin ruokavirastolle tautitarkkailuun. Kalojen ylisiirtoja ei tänä syksynä päästy tekemään, koska kaikki kiinniotetut kalat osoittautuivat koiraiksi eikä kutupareja näin ollen ollut siirrettäväksi.

Toissakesänä asennettujen kameroiden avulla on saatu myös arvokasta tietoa vaelluskalojen liikkeistä voimalaitoksen läheisyydessä.

Lue myös: Oulujoen Montan kalojen ylisiirtolaite käyttöön

Kilpailut

Uusimmat